Mikko Tolvanen: Kuikat

Digikuvaus

kuva.png

Kerhon tapaaminen 18.10.23 - Pohjola-sali


Klubin ensimmäinen digikamera- ja luontokuvausilta järjestettiin syyskuussa 2006. Joukko digivalokuvaamisesta innostuneita klubiveljiä päätti koota asiasta kiinnostuneet veljet teemailtaan. Asialla olivat tällöin erityisesti Kalevi Suortti, Pertti Salolainen sekä hiljattain keskuudestamme poistunut Lasse J Laine, jotka kaikki ovat olleet aktiivisia toiminnassa koko ajan. Vetovastuullisina ovat toimineet Kalevi Suortin jälkeen vuorollaan klubiveljet Atte Niittylä, Markku Aalto-Setälä, Lars Lindeman sekä Mikko Tolvanen.

Digikuvaajien toiminnan rungon ovat muodostaneet klubitiloissa pidettävät neljä teemailtaa vuosittain, kaksi kevät- ja kaksi syyskaudella. Toiminnan alkuvaiheessa digikuvaus oli monille vielä melko uutta, nyt se on ominaisuuksiltaan lähes järjestelmäkameroiden tasolle kehittyneiden älypuhelimien ansioista, muun digitekniikan ja sosiaalisen media kehityksen kera, lähes jokapäiväistä arkea, tarhaikäisistä eläkeläisiin. Tavoitteena on toiminnassa ollut tutustuttaa ammattilaisten tai kyvykkäiden jäsenten opastuksella jäsenet digikuvaamisen mielenkiintoiseen maailmaan, kameroiden ym. laitteiden tekniikkaan sekä itse kuvaamisen sisältöön eri muodoissa. Niin myös jatkossa, ehkä yhä enemmän mobiililaitteita hyödyntäen varsinaisten digikameroiden sijaan.

Tapaamispaikkana on korona-aikaan asti toiminut pitkään klubin yläkellarin tila, jonne saatiin jossakin vaiheessa oma taulu-TV esityksiä tukemaan. Kahden tunnin mittainen teemailta on yleensä ollut jaettuna asiantuntijan esityksen ja klubiveljen kuvaesityksen kesken, ajankohtana ollut useimmiten tiistai-ilta klo 19-21. Syksystä 2023 alkaen, nyt kun klubitilat on saatu remontoitua ja kaikissa kabinettitiloissa on omat esitysvälineet, tarkoitus on kokeilla teemailtojen pitoa yläkerran kabinettitiloissa, jolloin niin etukäteisruokailu kuin juomatarjoilutkin hoituvat ravintolan kautta ilman erillisjärjestelyjä. Pakolliset ilmoittautumiset tulevat siksi mukaan myös tämän ryhmän toimintaan.

Erityisen opettavaisia ovat kuluneina vuosina olleet niin pidempään alaa harrastaneiden ja ammattivalokuvaajien omat kuvaesitykset ja kuvaamisen kokemukset. Näissä luonto- ja lintukuvaaminen on ollut vahvasti esillä, mutta tarkoitus on jatkossa löytää ohjelmaan entistä monipuolisemmin myös muiden aihepiirien esityksiä, toteutus kenties muiden harrasteryhmien kanssa yhteisvoimin, jopa isoa pääsalia tällöin hyödyntäen. Toki nytkin on teemailloissa jo saatu kuulla esityksiä esimerkiksi lehtikuvaamisesta, kuvakirjojen tekemisestä, kuvankäsittelyohjelmista ja valokuvaamisen juridiikasta sekä saatu nautittua kuvista upeiden matkakertomuksien muodossa. Tarjolla on ollut myös aihepiiristä riippuen käytännön kuvausvinkkejä, uusimman tekniikan vertailua ja kuvien käytön pohdintaa. Keskustelu on ollut vilkasta ja osanottajia useampia kymmeniä.

Tapana on ollut useana vuonna järjestää teemailtojen lisäksi myös erillinen 2-3 päivän keväinen kuvausretki, luonnon puhjetessa kukkaan ja lintujen lentäessä suurina parvina Suomeen. Retkikohteina ovat olleet niin Haminan kuin Viron rannikot kuin myös esim. Parikkalan lintujärvet. Vuonna 2008 järjestiin valokuvanäytteyly klubin tiloissa, esillä tällöin yli 40 valokuvaa. Kolme vuotta myöhemmin vuorossa oli valokuvauskilpailu, johon osallistui runsaat 20 klubiveljeä yhteensä lähes 200 kuvan voimin ja sarjojen parhaat kuvat olivat esillä klubiravintolassa. Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017 järjestettin myös aiheeseen sopiva kilpailu ja näitä kuvista koostuva näyttely oli esillä klubilla tammikuussa 2018. Kilpailuun saatiin neljään eri sarjaan yhteensä 118 kuvaa 14 eri jäseneltä ja kuvista tehtiin myös oma kuvakirja.

Kerhon miehet Virossa 5/15

Kaikki digikuvauksesta kiinnostuneet Klubin jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita tämän harrastuspiirin jäseniksi ja tutustumaan digikuvauksen hienouksiin ja mahdollisuuksiin. Jäseneksi liitytään ilmoittamalla sähköpostilla yhteystiedot osoitteeseen digikuvaus@klubi.fi. Sähköpostilistalle ilmoittautuneille lähetetään tietoa tulevista tapahtumista ja niihin liittyvää tarkempaa tausta-aineistoa.

Ryhmän toimintaa tukee tapaamisten välillä myös oma suljettu ryhmä Facebookissa nimellä "Klubin Digikuvaajat". Jos sinulla on tunnus palvelussa, liity mukaan! Esillä on ollut myös mahdollisen Whatsapp-ryhmän perustaminen ja myös koronan myötä monille jo niin tutuiksi tulleiden nettikokouspalvelujen hyödyntäminen (Teams tai Google Meet), varsinaisten kasvokkain pidettävien tapaamisten lisäksi, esim. kuukausittain eri teemaan liittyvien kuvien kuvaamisen, esittämisen ja katsomisen merkeissä.

Digikuvaustoimintaa vetää vuoden 2024 alusta alkaen taas jo aiemmin kerhon vetovastuussa ollut DI Markku Aalto-Setälä, suorat yhteystiedot: markku.aalto-setala@kolumbus.fi tai puhelimitse 050 555 3756.

Toimintaan pyritään saamaan lisäksi tueksi ja varalle pieni työryhmä, otahan yhteyttä ja tule aktiivitoimintaan mukaan! Pyydämme kaikkia kiinnostuneita osallistumaan esityksien valmisteluun. Jos sinulla on hyvä aihe ja potentiaalinen esiintyjä, niin anna vinkki tai pidä esitys itse – siinähän sitä oppii parhaiten. Mikäli emme saa aikaiseksi yhtä teemailtaa vielä marras-joulukuulle 2023, niin aloitus viimeistään tammikuulla 2024, tavoitteena pitää klubi-illat 1/2024, 3/2024, (5/2024 kuvausmatka), 9/2024 ja 11/2024.

digikuvaus@klubi.fi