2014 Kunniamaininta 2

Onko maataloudella tulevaisuutta?

Olen maanviljelijä – no en ehkä ihan. Olen kuitenkin syntynyt tilallisen lapseksi, ja parempaa ja turvallisempaa lapsuutta en voisi edes toivoa. Olen poi’ittanut lehmiä, auttanut vastasyntyneitä vasikoita löytämään emojensa utareet, valvonut yöllä tuntikausia sairaan lehmän vieressä ja vienyt hiehoja karjanäyttelyihin. Jokainen hetki, jopa rakkaan lehmäystävän viimeinen hengenveto, on arvokas. Onko nykypäivänä kuitenkaan kannattavaa ryhtyä maanviljelijäksi?

Kun ihmiskunta alkoi kehittyä yhteisöistä yhteiskunnaksi 10 000 vuotta sitten Lähi-idässä Eufrat- ja Tigris-nimisten jokien välisellä alueella, olivat kaikki viljelyn onnistumiseen vaadittavat palaset kohdallaan. Siellä oli lämpöä, vettä ja hedelmällinen maaperä. Mutta mitä on Suomessa? Lyhyt, kylmä ja vähäluminen kesä. Suomen maanviljelyä ovat lisäksi koetelleet niin nälkävuodet kuin tukipolitiikka.

Maatalous voidaan karkeasti jakaa viljanviljelyyn ja karjatalouteen, jotka ovat sidoksissa toisiinsa. Suomessa tapahtui suuri rakennemuutos 1960-luvulla, ja se on käynnissä edelleen. Yhteiskuntamme kaupungistuu ja maaseutu hiljenee. Tilojen on taloudellisen kannattavuuden vuoksi lopetettava tai laajennettava. Pienet tilat joutuvat lopettamaan uusien lakimuutosten ja lisääntyvän investointitarpeen vuoksi. Laajentaminen on aina iso riski. Esimerkiksi uuden navetan rakentaminen voi vaatia jopa miljoonien eurojen investoinnit, mikä taas tietää lainaa pankista ja lisää unettomia öitä samalla, kun peltojen vuokrat nousevat pilviin.

Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin 1995, maatalouden kannattavuutta alettiin tukea erilaisilla viljelijöille maksettavilla tuilla, kuten ympäristötuella sekä eläinten hyvinvointituella. Ympäristötuki on rahallinen korvaus maanviljelijälle siitä, että hän sitoutuu vesistöjen puhtauden, maatalousmaan sekä maiseman huolehtimiseen. Eläinten hyvinvointituki puolestaan ohjaa rahakorvauksensa juuri eläinten hyvinvointiin. Sen ehdot asettavat esimerkiksi karsinoiden mitoille tietyt vähimmäisvaatimukset. Tukien kautta maanviljelijä saa ikään kuin palkkaa työstään, mutta tukien saaminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Byrokratia vaatii täyttämään sata ja yksi erilaista kaavaketta. Sen lisäksi tukiehtojen noudattamista valvotaan erilaisilla ”pistotarkastuksilla”, joita viranomaiset tekevät tiloille. Toisaalta tämä kaikki paperisodasta tarkastuksiin on lisännyt ruuan puhtautta ja turvallisuutta sekä eläinten hyvinvointia.

Maanviljelijän työ ei ole pelkästään tehokkailla traktoreilla ajamista. Työpäivät venyvät helposti pitkiksi, mutta työtunteja ei maatalousyrittäjä itsensä pomona laske. Etenkin kylvöjen, rehunteon sekä syystöiden aikaan pelloilla saatetaan työskennellä jopa vuorokauden ympäri. Aikaiset aamut, illat ja viikonloput kuuluvat yhtä lailla viikoittaiseen työaikaan ”normaalien työpäivien” lisäksi. Eivätkä työn aikatauluja koskevat vaatimukset lopu siihen. Esimerkiksi, jos lehmä poikii tai sairastuu, voi yötöitä joutua tekemään monta tuntia. Usein tarvitaan myös eläinlääkärin kirjaimellisesti kallista apua tai jopa eläinsairaalaa.

Lomat ovat maatalousyrittäjälle useimmiten vain pelkkä haave. Vihdoin ja viimein koittavaa lomaa edeltävinä päivinä juostaan hullun lailla, jotta kaikki tilan asiat saataisiin hoidettua. Jos lomaa ei vietetä kotona, saa maanviljelijä lakkaamatta murehtia siitä, millä tavalla asiat ovat kotipuolessa. Tuliko lomittaja opastettua tarpeeksi hyvin? Mahtaakohan hän muistaa kaiken? Ovatkohan eläimet pysyneet terveinä?

Maanviljely on selkeästi kutsumustyö. Pitkät työpäivät vielä varmasti kestää, kun nauttii työstään, mutta lisääntyvä epävarmuus aiheuttaa ahdistusta. Viljan, maidon ja lihan hinnat laskevat. Tuottaja saa pussiinsa yhä vähemmän euroja, kun taas kauppias ostaa uuden auton tai lähtee ulkomaanmatkalle. Turvattomuus ajaa monet tilat lopettamaan tuotantonsa.

Mitä Suomen sitten pitäisi tehdä, jotta maamme maatalous pysyisi jatkossakin elinvoimaisena? Vastauksia tarvitaan sekä maatalousyrittäjiltä että päättäjiltä. Tosiasia on, että pitäähän suomalaisten syödä jatkossakin. Olisikin kannattavaa panostaa entistä enemmän laatuun, erikoistumiseen, lähiruuan markkinointiin sekä kotieläinten hyvinvointiin – ja myös valistaa kuluttajia eläinten hyvistä oloista. Meillä kotona lehmät ovat yksilöitä, niin kuin monella muullakin suomalaisella tilalla. Niillä kaikilla on oma nimi, niitä rapsutellaan päivittäin ja niille myös jutellaan. Kun markkinoidaan suomalaista ruokaa, on tällainen eläinten hyvä ja lempeä kohtelu oikea valttikortti.

Voisimme myös yhä enemmän hyödyntää tietojamme ja taitojamme, esimerkiksi eläinten jalostuksen suhteen. Itse olenkin hyvin kiinnostunut karjanjalostuksesta. Suomalaiselle karjataloudelle voisikin olla hyväksi, jos me kasvattajat panostaisimme hyvään eläinainekseen entistä enemmän. Tuottavaa ja hyvärakenteista karjaa voisimme markkinoida ulkomaille, jolloin saisimme Suomen maaseudulle lisää rahaa, jota voisimme taas hyödyntää eläinten hyvinvoinnin lisäämiseen.

Olisiko jopa kannattavampaa alkaa uudestaan panostaa enemmän maaseutuun kuin teollisuuteen? Varmaa on, että pitää uskaltaa kokeilla, olla luova ja aidosti innostunut maaseudun kehittämisestä. Tähän asti Suomen ulkomaankauppa on ollut vahvasti suuntautunut Venäjälle, jolla on resurssit omaankin maanviljelyyn. Kannattaisiko kuitenkin suunnata katseita yhä enemmän lännen suuriin kaupunkeihin? Sieltä voisimme löytää suuremman, varmemman kuluttajakunnan itse maamme maataloustuotteille ja jopa maataloutemme liitännäiselinkeinoille.

Tähtitaivas, rauhallisuus, luonto ja sen kauneus ovat maaseudulla asuville itsestäänselvyyksiä. Luonnossa, sen puhtaudessa ja hiljaisuudessa onkin vielä paljon hyödynnettävää. Jo nyt onkin kehitelty useita palveluinnovaatioita, jotta maaseutu heräisi uudelleen henkiin. Liitännäiselinkeinot ovatkin esimerkkejä uudentyyppisestä maaseudun hyödyntämisestä. Maatilamatkailu sekä Green Care -toiminta kasvattavat suosiotaan jatkuvasti. Green Care -toiminta liittyy luontoon ja maatilaympäristöön, ja sillä edistetään ihmisten hyvinvointia esimerkiksi ratsastus- ja puutarhaterapian avulla. Hyvinvointi nousee huomattavasti maatilalta saatujen myönteisten kokemusten avulla. Vihreä, inspiroiva ympäristö piristää vanhuksia ja helpottaa nuorten kuntouttamista.

Eläinten lämpö ja läheisyys, lempeästi katsovat silmät ja silkkiset posket piristävät ainakin minun päivääni. Myös fyysinen kunto kohoaa, kun talikoi ja siivoaa karsinoita. Toivonkin, että saisin olla maanviljelyn parissa koko ikäni. Pärjään hyvin koulussa, joten saankin usein kuulla, miksen hanki ”oikeaa ammattia”. Eikö tärkeintä ole kuitenkin se, että rakastaa sitä, mitä tekee, ja tekee sitä, mitä rakastaa?

Suomen maanviljely on nyt murroksessa. Se on selvää. Uskon, että maaseudulla on edessään valoisa tulevaisuus, kunhan sitä osataan hyödyntää oikealla, innovatiivisella tavalla. Haasteita tässä kunnianhimoa ja ahkeruutta vaativassa ammatissa tulee riittämään. Mutta mikä on se tärkein asia, joka saa minutkin vielä jonain päivänä ryhtymään tähän? Intohimo.