Historia

Helsingin Suomalainen Klubi on merkittävä osa suomalaista sivistyselämää ja kansalaisyhteiskunnan kehitystä. Sen perustaminen vuonna 1876 liittyi läheisesti 1800-luvun loppupuolen suomalaisuusliikkeeseen, jonka myötä yhteiskunta alkoi siirtyä alamaisuudesta kohti aktiivista kansalaisuutta valtiollisen toiminnan vilkastuessa ja kulttuurielämän vakiintuessa.

Suomalaisen Luku- ja konversationiklubbin säännöt vahvistettiin Senaatissa 25. huhtikuuta 1876. Tämä on Klubin perustamispäivä. Sen perustajat ja ensimmäiset jäsenet olivat nuoria koulutettuja miehiä, keski-iältään jonkin verran yli 30-vuotiaita, maistereita ja juristeja. Klubin ensimmäisessä nimikirjassa on 84 nimeä. Ensimmäisenä nimensä kirjoitti kansallisen puolueen johtaja, professori Yrjö Koskinen, sittemmin aateloituna vapaaherra Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen.

Klubin perustamisen aikoihin kielipuolueiden välinen jännite oli voimakkaimmillaan. Ruotsinmielisten svekomaanien ja fennomaanien välissä Klubi tarjosi suomenkieliselle sivistyneistölle mahdollisuuden kokoontumiseen, keskusteluun ja kulttuurisen itsetunnon vahvistamiseen. Samalla se toimi kielellisen ja kansallisen identiteetin vaihtopaikkana, sillä useat jäsenistä suomensivat nimensä ja monet ottivat osaa aktiivisesti kansalliseen heräämiseen.

Suomalaisesta Klubista tuli fennomaanisen liikkeen henkinen ja sosiaalinen koti, jossa eri säätyjen suomenmieliset kokoontuivat yhteisen pöydän ääreen. Se oli alkuvuosina tyypillisesti valtiopäiväklubi, jossa keskusteltiin yhteisistä linjoista ja rakennettiin uudenlaista suomalaista yhteiskuntaa.

Valtiollisten asioiden harrastus oli itsenäisyyteen valmistautuvassa Klubissa aktiivista. On kuvaavaa, että kun P.E. Svinhufvudin johtama senaatti julisti 4.12. 1917 maamme itsenäiseksi, sen 11 jäsenestä seitsemän oli tai tuli olemaan Suomalaisen Klubin jäseniä.

Tasavallan ensimmäisten vuosikymmenien presidenteistä K. J. Stålberg liittyi Klubiin 1888, P.E. Svinhufvud 1901, J.K.Paasikivi 1902 ja L.K. Relander 1931.

Myöhemmin Klubin toiminta keskittyi suomen kieltä vaaliven insituutioiden edistämiseen. Sen piirissä syntyi ajatus Kansallisteatterista, jonka Kaarlo Bergbom toteutti, sekä Otavasta, suomenkielisestä kirjankustantajasta. Kauaskantoisia vaikutuksia oli myös klubilaisten kiinnostuksella kansakunnan syvempään sivistämiseen, joka johti 1889 Suomalaisen Kansakoulun Ystävien perustamiseen.

Klubiin liittyi ensimmäisinä vuosikymmeninä monia taiteen ja tieteen vaikuttajia: Axel Gallén-Kallela, Armas Järnefelt, Arvo ja Ilmari Hannikainen, Otto Donner, Matti Äyräpää, E.N. Setälä, Jaakko Forsman ja Gustav Komppa.

Samoihin aikoihin nähtiin välttämättömäksi rakentaa vastavoimaa ruotsinkieliselle pääomalle. ”Afäärifennomanian” keskeisiksi linnakkeiksi syntyivät Kansallis-Osake-Pankki sekä vakuutusyhtiöt Pohjola ja Suomi. Hankkeen innostavasta vaikutuksesta kertovat jäsenluettelot, joissa jo varhain esiintyy suomalaisen elinkeinoelämän ja teollisuuden keskeisiä nimiä, G.W. Sohlberg, K.A.Paloheimo, Heikki Huhtamäki, Antti Wihuri, Alvar Renqvist, John Nurminen, Emil Aaltonen.

Ensimmäisten vuosikymmenten jälkeen Klubin kasvu liki 3000 jäsenen yhdistykseksi on tuonut mukaan lukuisia harrastuspiirejä ja lisääntyvää toimeliaisuutta. Pyrkimykset omien toimitilojen hankkimiseksi toteutuivat ensin Yrjönkadulla 1929 ja sitten 1958 nykyisissä tiloissa Kansakoulukujalla.

Mutta Klubi ei ole kadottanut perustajiensa johtoajatusta. Teknologia teki 2000-luvulla mahdolliseksi yleishyödyllisten hankkeiden käynnistämisen, jolloin avattiin mm. C. G. E. Mannerheimin, Jean Sibeliuksen, Arvo Ylpön, J.K.Paasikiven ja Risto Rytin elämäntyöstä kertovat sähköiset sivustot. Lukiolaisille suunnattu valtakunnallinen kirjoituskilpailu, ruokakulttuuripalkinto sekä journalistipalkinto kertovat Klubin aktiivisista siteistä yhteiskuntaan

Tänään Klubi näkee itsensä keskustelevana kulttuuriklubina, jonka toiminnan ytimessä on kulttuuriin, yhteiskunnallisiin, taloudellisiin ja poliittisiin kysymyksiin keskittynyt ohjelmatoiminta. Tällaisena se pyrkii toteuttamaan omalla tavallaan niitä päämääriä ja ihanteita, joita sen nuorilla, intomielisillä perustajilla oli.

Lähteet:

Klubin historiaa on kirjoitettu useaan otteesseen. Keskeiset teokset ovat Edvard
Salomaa, Helsingin Suomalainen Klubi 1876-1926; Eero Saarenheimo, Suomalaisuutta
rakentamassa (1876) ja Suomalaisuuden rakentajia (1996); Jarmo Virmavirta, Pojat
Suomalaisella Klubilla (2001, 2.painos 2006); Jouko Liusvaara, 130 vuotta Helsingin
Suomalaisen Klubin toimintaa (2006); Olli Alho (päätoimittaja), Aarno Kaila, Weijo Pitkänen, Omalla pohjalla. Ajankuvia ja dokumentteja itsenäisyyden ajalta (2017).
Myös klubilehdet ovat historiasta kiinnostuneiden saatavilla. Katso myös video ”Klubi 120 vuotta - Suomalaisuutta rakentamassa”

Katso video "Klubi 120 vuotta - Suomalaisuutta rakentamassa"