Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Klubi 150V

2020-luku

2020

Klubin kunniajäseneksi kutsutaan professori ja oikeustieteen kandidaatti, merkittävän uran viestinnän parissa tehnyt Jarmo Virmavirta. Virmavirta on kirjoittanut Klubin historian Pojat Suomalaisella Klubilla (2001, toinen uusittu painos 2016) sekä useita muita merkittäviä teoksia.

Kolme uutta teosta Klubin julkaisusarjaan

Vuoden 2020 aikana Klubin julkaisusarjaan julkaistaan kolme uutta teosta. Kirjat ovat Eero Huovisen Äitiä ikävä, Martti Häikiön Hackzell — Karhunkaatajasta rauhantekijäksi ja Rainer Fribergin kirjoittama Klubin kuoron historiikki Helsingin Suomalaisen Klubin kuoron matkassa 20 vuotta, 2000 - 2020.

J.K. Paasikivi -sivusto avataan

7.2. avataan Paasikivi-Seuran tietopankki, jonka toimittamisessa Helsingin Suomalainen Klubi on mukana. Portaaliin on tallennettu presidentti Paasikiven päiväkirjoja, muistelmia ja hänen toimintaansa kuvailevia artikkeleita ja teoksia.

Sivusto on osa Suomen kansan sähköinen muisti -verkkokokonaisuutta.

Korona - Klubi sulkee ovensa väliaikaisesti

Vuoden 2019 lopussa tiedotusvälineissä ja yleisessä keskustelussa alkaa esiintyä termi koronavirus (myöhemmin virus saa virallisen nimen Covid-19). Vuoden 2020 alussa tilanteen vakavuus valkenee ja Suomen hallitus sekä terveysviranomaiset alkavat rajoittaa kokoontumista ja sulkea rajoja. Maaliskuussa astuu voimaan valmiuslaki. Tämän myötä myös Klubi sulkee ovensa väliaikaisesti.

Johtokunta tiedottaa jäsenistölle maaliskuussa 2020:

Klubi on kiinni ainakin toukokuun lopulle, Mikäli se on mahdollista, Klubin yläkellari pidetään auki viime kesän tapaan kesäkuukaudet ja Klubi aukeaa syksyllä 17.8.2020. Johtokunta kuitenkin keskusteli siitäkin mahdollisuudesta, että Klubi joutuu olemaan suljettuna huomattavasti tällä hetkellä ilmoitettua päivämäärää pidemmälle ajanjaksolle.

Klubin 7.8. lähetetty viikkokirje kertoo, että Klubin ravintola ja yläkellari avautuvat maanantaina 17.8. Kirjeessä kerrotaan Klubille viidenteen, kuudenteen ja seitsemänteen kerrokseen saapuville seuraavasti:

Klubimestarit kirjaavat kaikki saapujat ja saapumisajat.

Yläkellarin aulassa on vihko, johon Klubi toivoo jokaisen itse kirjoittavan nimensä ja saapumisaikansa.

Viikkokirjeessä kerrotaan tuolloin seuraavaa:

Johtokunta on kokouksessaan maanantaina 3.8. nimennyt työryhmän, johon kuuluvat asiantuntijajäseninä Klubin jäsenet emeritus professori, sisätauti- ja endokrinologian erikoislääkäri Kimmo Kontula ja HUS:n johtajaylilääkäri, sisätautiopin dosentti Markku Mäkijärvi. Muina jäseninä työryhmässä toimivat ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja Aarno Cronvall ja toiminnanjohtaja Kari Storckovius.

Työryhmä toimii johtokunnan apuna kertoen näkemyksiään koronatilanteesta.

Vuoden 2020 toisessa Klubilehdessä käsitellään hyvin laajasti koronavirusta. HUS:in toimitusjohtaja ja klubiveli Juha Tuominen on haastateltavana yhdessä aiheeseen liittyvässä artikkelissa:

Covid19 on raskas tauti miehille ja erityisen vaarallinen ikääntyneille miehille. Emme tiedä, miksi näin on, mutta kaikki sairastumis- ja kuolleisuustilastot Suomessa ja maailmalla osoittavat, että tauti tappaa erityisesti miehiä. Se kannattaa ottaa todesta eikä yrittää keksiä selityksiä sille, ettei kuuluisi riskiryhmään, Juha Tuominen sanoo hyvin painokkaasti.

Klubiveljemme, HUS:n toimitusjohtaja Juha Tuominen on viime kuukaudet ollut keskellä koronaviruspandemiaa ja joutunut tarkastelemaan käynnissä olevaa kriisiä keskeisenä

päätöksentekijänä. Klubiveljiä ajatellen Tuominen haluaa nostaa esille sen, että virus tappaa miehiä syystä tai toisesta herkemmin kuin naisia. Myös 1900-luvun alkupuolella levinnyt Espanjantauti oli samanlainen. Sekin tappoi erityisen paljon nuoria, hyväkuntoisia miehiä ja paljon vähemmän naisia.

- Syy liittyy tavalla tai toisella miessukupuoleen, ei siis esimerkiksi siihen, käyttäytyvätkö miehet eri tavalla kuin naiset. Ei ole vielä varmasti kyetty selvittämään, miksi virus tuntuu olevan vakavampi miehille. Se on vain hyväksyttävä tilastojen osoittamana tosiasiana ja toimittava sen mukaisesti. Miesten pitää olla erityisen varovaisia ja noudattaa ohjeita, jotta he välttyvät tartunnalta.

- On tärkeää huomata, että tämä ei liity ikään. Tartunta on ikääntyville miehille vaarallisempi, siksi he ovat erityinen riskiryhmä. Mutta virukset ovat sellaisia, että ne saattavat olla

tappavia myös niille, jotka eivät kuulu määriteltyihin riskiryhmiin. Juha Tuominen varoittaa myös vertaamasta koronaa kausi-influenssaan, joka sekin aiheuttaa kuolemantapauksia. Kyse on aivan eri mittaluokan uhasta, jolle ei ole olemassa parannuskeinoa.

Uusi puheenjohtaja valitaan

Klubin vuoden 2020 syyskokous järjestetään koronatilanteesta johtuen Aleksanterin teatterissa, Helsingissä. Klubin pääsali olisi poikkeusoloissa tarjonnut vain 50 paikkaa ja teatterin katsomoon mahtuu istumaan lähes kaksinkertainen määrä veljiä. Erityisen tärkeäksi kokouksen tekee se, että kokouksessa valitaan kaksi kolmevuotiskautta Klubin puheenjohtajana toimineen Matti Viljasen seuraaja. Klubin uudeksi puheenjohtajaksi valitaan yksimielisesti 71-vuotias Raimo Ilveskero. Päivätyönsä Keskon päivittäiskaupan tehtävissä tehneelle Ilveskerolle Klubi on tuttu, sillä hänet valittiin toiminnanjohtajaksi vuonna 2012.

Virtuaaliklubi

Klubilehti 2/2020 kertoo:

Virtuaaliklubi tulee kotisohvalle

Keväällä, kun Suomalainen klubi joutui väliaikaisesti sulkemaan ovensa, ryhdyttiin etsimään keinoja, joilla ohjelmaa voitaisiin tuoda klubiveljien ulottuville. Kehitettiin Virtuaaliklubi, jonka kautta toukokuussa on päästy nauttimaan tiistain matineoista.

Klubin kuoro täyttää 20 vuotta

Klubin kuoro täyttää 20 vuotta. Klubilehden vuoden ensimmäisessä numerossa Heikki Tapiolinna kirjoittaa nykyisin erittäin aktiivisen ja arvostetun kuoron alkuvaiheista.

Alun perin tarkoitus oli, että klubin kuoro olisi vain 125-vuotisjuhlaa varten koottu lauluporukka. Talven aikana juhlaan mennessä laulajia oli jo ilmestynyt 32. Kun esiintyminen Yliopiston juhlasalin päiväjuhlassa sekä laulamiset illalla Kalastajatorpalla saavuttivat suuren suosion, päättivät kuorolaiset, että klubissa jatketaan kuorotoimintaa myös vastaisuudessa. Ja näin on klubilla ollut oma kuoro jo pian 20 vuotta.

Solmiopakko poistuu

20.8.2020 Klubi höllentää pukukoodiaan. Mainittuna päivänä pukeutumiskoodista poistuu solmiopakko. Klubi määrittelee uudistuneen pukukoodin seuraavasti verkkosivuillaan:

PUKEUTUMISKOODI

Jäsenten ja miespuolisten vieraiden tulee noudattaa pukeutumisessaan seuraavia ohjeita, jotka ottavat huomioon ajan hengen, mutta sallivat ohjeita tasokkaamman pukeutumisen.

Klubin tiloissa ja tilaisuuksissa noudatetaan yleisesti käytettävää business- pukeutumista. Siihen kuuluu:

  • pikkutakki ja
  • kauluspaita

Seuraavat asusteet eivät kuulu asianmukaiseen klubipukeutumiseen:

  • verryttely- ja harjoitteluasut, shortsit
  • t-paidat
  • lenkkarit ja muut harjoittelu- ja ulkoilukengät

Juhlavissa tilaisuuksissa pukukoodi määritellään tapauskohtaisesti erikseen.

Yksityistilaisuuksissa tilaisuuden isäntä määrittää pukeutumisen.

Pukeutumisohje ei koske vierailevia esitelmöitsijöitä.

2021

Vuonna 2021 kunniajäseneksi kutsutaan diplomi-insinööri Leif Nordin. Toimitusjohtajana ja moninkertaisena hallitusammattilaisena työskennellyt Nordin oli Klubin johtokunnan jäsen vuosina 2001-2006.

Klubin julkaisusarjaan kaksi uutta teosta

Klubin julkaisusarjaan julkaistaan Seppo Kimasen Iltanuotistolla ja Johannes Nyrkiö - Skruuvipeli, jonka on toimittanut Olli Meretoja.

Raimo Ilveskero aloittaa puheenjohtajana

Tammikuussa 2021 Raimo Ilveskero aloittaa Klubin puheenjohtajana. Klubilehdessä 4/2020 Ilveskeroa haastattelee päätoimittaja Heikki Hakala. Haastattelussa Ilveskero kertoo, että hänellä ei ole uudessa roolissaan mitään erityistä omaa agendaa:

- Klubin säännöissä määritellään Klubin tarkoitus ja johtokunnan tehtävät. Ripustan oman tekemiseni niihin. Meillä on tuore jäsenkysely ja Tulevaisuustoimikunnan raportti, jotka antavat paljon viitteitä siitä, mihin asioihin pitää lähivuosina kiinnittää huomiota.

- Tärkeää on pitää Klubi elinvoimaisena ja katse tulevaisuudessa. Me olemme nyt joutuneet kokemaan poikkeuksellisen vaikean vuoden, joka jatkuu vielä ainakin pitkälle ensi vuoteen. Silti taloutemme on pysynyt vakaana ja olemme veljinä kestäneet sen, ettei Klubi ole ollut

käytettävissä normaaliin tapaan. Tämänkin yli menemme.

- Ehkä tämä vaikea jakso opettaa meidät ymmärtämään entistä paremmin, kuinka arvokas asia Klubi on meille veljille ja koko suomalaiselle yhteiskunnalle.

Toinen koronavuosi

1.3.2021 hallitus toteaa poikkeusolot Suomeen. Poikkeusolot kumotaan huhtikuun lopulla, sillä taudin leviäminen on hidastunut.

Vuoden 2021 ensimmäisen klubilehden toisella sivulla on seuraava ilmoitus:

Helsingin Suomalainen Klubi on suljettu koronatilanteen vuoksi. Klubin johtokunta päätti 5. maaliskuuta pitämässään kokouksessa Klubin sulkemisesta kokonaisuudessaan, mukaan lukien yläkellari, 5. 3. klo 20 lähtien. Klubin ravintola sulki ovensa samaan aikaan hallituksen päätöksen mukaisesti kolmen viikon ajaksi määräysten mukaan. Klubi avautuu 29.3. klo 10, mikäli ravintoloiden sallitaan avautua kolmen viikon sulkujakson jälkeen. Mikäli ravintoloiden sulkemista jatketaan, Klubi pysyy suljettuna viranomaisten antamien määräysten mukaisesti. Sulkeminen koskee siis myös Klubin yläkellaria. Johtokunta katsoi, että klubilaisten terveyttä ei haluta millään tavalla vaarantaa. Viranomaisten määräykset eivät sulkemista suoranaisesti edellytä, mutta hallituksen suositus sosiaalisten kontaktien minimoimisesta on niin velvoittava, että yläkellaria ei haluta pitää tässä tilanteessa auki.

Lehden samalla aukeamalla puheenjohtaja Raimo Ilveskero kirjoittaa pääkirjoituksessaan seuraavasti:

Johtokunta päätti koronaepidemian leviämisen rajoittamiseksi siirtää kevätkokouksen toukokuun lopulle. Viime vuotta koskevat tilinpäätösmateriaalit tulevat tarkastusten jälkeen jäsensivustoille maaliskuun lopulla. Tätä kirjoitettaessa valo ei ole vielä kirkastunut, mutta siitä on jo aavistus. Kannustan jokaista klubiveljeä, kuten tähänkin asti, suhtautumaan annettuihin ohjeisiin ja suosituksiin kärsivällisesti. Esimerkit muualta osoittavat, että rokotusten edistyessä voimme vähitellen palata aktiiviseen toimintaan, sillä kaikki on valmiina sitä varten.

Vuoden 2021 viimeisessä Klubilehdessä klubiravintola tiedottaa:

Ravintola Helsingin Suomalaisella Klubilla tarkastetaan koronapassi, jota edellytämme kaikilta (yli 16-vuotiailta) vierailtamme ja Klubin jäseniltä. Koronapassi tarkistetaan THL:n hyväksymällä lukijaohjelmalla.

Vuoden 2021 kahdeksannessa johtokunnan tiedotteessa kerrotaan, että johtokunta on päättänyt luopua tarkoista osallistujien maksimimääristä eri tilaisuuksiin ja seuraa melko tiuhaan muuttuvia ravintolasuositusten sallimia täyttöasteita. Tiedotteessa kerrotaan myös, että pääkaupunkiseudulla tuo täyttöaste on tällä hetkellä 75%, mikä sallii varsin laajan osallistumisen Klubimatineoihin ja -iltoihin.

Johtokunta päättää jatkaa osallistumisen ehtona hyvän koronasuojan (kaksi rokotetta,

sairastettu tauti tai negatiivinen testitulos) vaatimusta ennakoiden tarpeen jatkuvan ainakin pitkälle kevääseen. Klubilla tulee olemaan jatkuvasti tarjolla käsidesiä ja maskeja.

Uusi toiminnanjohtaja Hannu Vaahtio

Hannu Vaahtio aloittaa Klubin toiminnanjohtajana 24.3. ja toimii ensin väliaikaisena toiminnanjohtajana määräaikaisessa työsuhteessa.

Klubin johtokunta päättää 21.10. pidettävässä kokouksessa nimittää Vaahtioon toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Sopimus tulee voimaan 1.11. Tätä kirjoittaessa (2025) Vaahtio toimii edelleen Klubin toiminnanjohtajana.

Suuri remontti

Vuoden 2021 kesällä Klubilla tehdään remontti, jossa alkuperäinen ilmanvaihto uudistetaan kokonaisuudessaan. Myös valaistus uudistetaan suurilta osin. Antti Virkkunen kertoo Klubilehdessä 1/2021, että remontti on välttämätön, sillä ilmastointi on jo vuoden ollut tuloilman osalta poissa käytöstä. Remontin toteuttaa PC-saneeraus Oy. Projektin kokonaiskustannus on 1,4 miljoonaa euroa (alv 0) ja hanke rahoitetaan Kiinteistö Oy:n ottamalla 1,5 miljoonan euron lainalla.

Klubilehti 1/2021:

Suunnittelun lähtökohdat ja haasteet

Hankkeellemme tarvitaan rakennuslupa, jonka saaminen on edellyttänyt, että suunnittelussa on noudatettu 1.1.2018 voimaan tulleita rakennusten sisäilmaa ja ilmanvaihtoa koskevia määräyksiä. Suunnittelun lähtökohdaksi otettiin nykystandardien mukainen hyvä ilmanvaihdon taso. Rakennusluvan saimme tammikuussa 2021. Nykystandardien mukaiset aiempaa suuremmat ilmamäärät ja ilman virtausnopeuden rajaus veto- ja äänihaittojen eliminoimiseksi vaativat kanavien koon kasvattamista. Tilan ja reitistöjen löytyminen entistä suuremmille kanaville on ollut haastavaa. Alakattoja on jouduttu tämän johdosta laskemaan paikoitellen 5-20 cm.

Toteutusaika

Hanke tehdään yhdessä vaiheessa tulevan kesäkauden aikana. Aikataulu on todella tiukka, jonka vuoksi joudumme hieman joustamaan Klubin aukioloajoissa. Työt alkavat viimeistään huhtikuun puolivälissä tavarahissin pystytyksellä ja sääsuojan rakentamisella vesikatolle. Sisätiloissa työt alkavat toukokuun alussa. Viidennen kerroksen tilat valmistuvat 15.8 ja koko urakka elokuun loppuun mennessä. Häiriöitä aiheuttavat työvaiheet ajoitetaan siten, että Klubin toiminnoille ei aiheudu kohtuutonta haittaa.

Kokoomuksen puoluetoimisto muuttaa pois Klubirakennuksesta

Määräaikaisen vuokrasopimuksen päättyessä vuoden 2021 lopussa, kokoomuksen puoluetoimisto muuttaa Bottalle Töölönkatu 3:een ja Klubi menettää pitkäaikaisen vuokralaisen. 20 000:n euron kuukausivuokra on ollut tärkeä tulonlähde Klubille. Uuden vuokralaisen löytyminen osoittautuu haastavaksi ja tila on tyhjillään vuosia. Klubin talous kärsii tästä huomattavan paljon ja johtaa myöhemmin muun muassa jäsenmaksun korottamiseen sekä vapaaehtoisen kannatusmaksun keräämiseen. Näillä toimenpiteillä Klubin kassatilanne saadaan korjattua toiminnan kannalta riittävälle tasolle.

Risto Ryti -seuran ylläpitämä Risto Ryti -sivusto avataan. Sivusto on osa Klubin Suomen kansan sähköinen muisti kokonaisuutta.

Johtokunta nimeää uuden avaran 6. kerroksen kabinetin Hermanniksi Klubin ensimmäisen kunniajäsenen Herman Liikasen mukaan.

2022

Vuonna 2022 kunniajäseneksi kutsutaan dosentti, filosofian tohtori, liikkeenjohdon konsultti LJK Mikko Iskala. Iskala toimi johtokunnan jäsenenä vuosina 1992-97.

Klubin julkaisusarjaan kaksi uutta teosta

Klubin julkaisusarjaan julkaistaan kaksi uutta teosta. Kirjat ovat Pertti Torstilan Komennus Budapestiin ja Eero Huovisen Sielujen puolustaja Piispana Helsingissä.

Koronarajoitukset poistuvat

Koronarajoituksista luovutaan Suomessa asteittain. Maaliskuuhun mennessä liki kaikki rajoitukset ovat poistuneet. Johtokunta tiedottaa tammikuussa:

Vuoden ensimmäinen johtokunnan kokous pidettiin 27.1. etäyhteyksin. Loppuvuonna 2021

voimistunut omikronaalto on vaikuttanut myös Klubin toimintaan ja rajoittanut sitä lähes kaikilla osa-alueilla. Tätä kirjoittaessa tilanne on parantumassa ja hallitus onkin ilmoittanut rajoitusten lieventämisestä mm. ravintolatoiminnan osalta. Parantuneen tilanteen johdosta johtokunta päätti yksimielisesti avata Klubin 7.2.2022. Tarkoitus on saada myös Klubin harrastus- ja ravintolatoiminta aloitettua jo avaamisviikolla. Päätöksiä tehtäessä on luonnollisesti kuultu Klubin asiantuntevaa koronatyöryhmää ja heidän suosituksiaan.

Ukrainan sota

24. helmikuuta Venäjä hyökkää Ukrainaan. Maailmanjärjestys muuttuu yhdessä yössä ja tilanne puhuttaa luonnollisesti myös Klubilla. Järkytyksen ja epäuskon keskellä veljiä mietityttää myös Suomen turvallisuus. Vuoden 2022 ensimmäisen Klubilehden kannessa kysytään: Pitäisikö Suomen liittyä Natoon? Vastaus on ilmeinen. Viisi päivää hyökkäyksen jälkeen lehteen haastateltiin kolmea asiantuntevaa klubiveljeä Juhani Kaskealaa, Jaakko Laajavaa ja Pertti Torstilaa.

Jaakko Laajava (Klubilehti 1/22):

Mielestäni sekä Ukrainan sota että sen vaikutukset Euroopan turvallisuusjärjestykseen ovat niin merkittäviä muutoksia, että Suomen tulisi hakea NATOn jäsenyyttä.

Aiheen käsittely jatkuu Klubilla mm. Turvallisuuspoliittisissa illoissa, jotka keräävät ennätysyleisöjä.•

25.4. Klubilla aloitetaan uusi perinne, vuosipäiväjuhla. Tilaisuuteen kutsutaan myös Klubin ulkopuolisia jäseniä. Ensimmäisen juhlan teemana on luonnollisesti turvallisuuspolitiikka. Aiheesta alustavat klubiveljet amiraali Juhani Kaskeala ja valtiosihteeri Pertti Torstila. Ulkopuolisen näkökulman, joka painottuu erityisesti taloudellisiin seikkoihin, tuo Valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Leena Mörttinen.

15. toukokuuta Suomi tekee päätöksen Nato-jäsenyyden hakemisesta.

Keväällä julkaistaan Kenraaliluutnantti K.L. Oesch -sivusto. K.L. Oesch muistoyhdistys on tuottanut Oeschin elämäntarinan digitaalisena. Sivusto on osa Suomen kansan sähköinen muisti -verkkokokonaisuutta.

Tunnettuja Klubiveljiä kuolee

Klubin pitkäaikainen taiteilijajäsen, Suomen kansan rakastama laulaja ja näyttelijä, Vesa-Matti Loiri kuolee 10.8. 77-vuotiaana. Loiri oli erityisesti 90-luvulla tuttu näky Klubin biljardisalissa, jossa myös kilpaili menestyksekkäästi.

Tunnettu näyttelijä, teatterinjohtaja sekä Klubin runoriihen pitkäaikainen vetäjä, Timo Närhinsalo kuolee syyskuussa 2022 vaikeaan sairauteen 78-vuotiaana. Yksi Närhinsalon tunnetuimmista roolitöistä ja hahmoista oli Marsalkka Mannerheim, jonka myötä Närhinsalo sai lisänimen Vara-Marski. Mannerheimin roolia hän esitti teatterilavojen lisäksi useissa merkittävissä tilaisuuksissa. “Marski” vieraili useamman kerran myös Klubilla.

Ensimmäiset syyskarnevaalit

Syyskuussa 2022 Klubilla juhlitaan ensimmäiset syyskarnevaalit. Klubilehti 3/2022 kertoo, että karnevaalien tarkoituksena on hauskanpito, mutta myös Klubin eri harrastusten esittely:

Karnevaali keräsikin ilahduttavan suuren osallistujajoukon, peräti 258 henkeä. Mukaan pääsivät myös veljien puolisot ja ystävät. Karnevaalitunnelmaa toi ihan oikea sambaryhmä.

Syyskarnevaalit järjestettiin Klubin kaikissa tiloissa, myös kellarissa, jossa pääsi seuraamaan mm. bridgen peluuta. Klubin harrastustoiminnan kirjo on tavattoman laaja. Eri harrasteryhmät olivatkin saapuneet ilahduttavan runsaslukuisesti esittelemään omaa toimintaansa. Klubin oman toiminnan kärkinä olivat musiikkiesitykset. Mukana oli kuoron kaksi ryhmää, JJ Forever duo, orkesterin seitsikko ja Happy Go Lucky. Gastronominen kerho oli perustanut osteripisteen. Maanpuolustuskerholla oli tarkkuusammuntastandi. Myös biljardi, pingis, Viron harrastajat moottoripyöräily ja skruuvi olivat aktiivisesti mukana.

Yhteiskuntasuhteiden toimikunta antaa lausunnon jäsenpohjan laajentamisesta

Vuoden 2022 syyskokouksessa johtokunnan jäsen ja yhteiskuntasuhteiden toimikunnan puheenjohtaja Pertti Torstila esittää toimikuntansa laatiman lausunnon jäsenpohjan laajentamisesta ja naisjäsenyyden mahdollisista vaikutuksista Klubiimme ja sen mielikuvaan Klubin ulkopuolisessa maailmassa.

Klubin yhteiskuntasuhteiden toimikunta valmistelee ja raportoi johtokunnalle asioista, jotka

liittyvät klubin julkikuvaan, näkyvyyteen ja vaikuttavuuteen yhteiskunnassa. Klubin yhteiskunnallisen roolin ja myönteisen imagon vahvistaminen on osa toimikunnan tehtäväkenttää. Myönteinen julkisuuskuva on merkittävä vetovoimatekijä yleisen mielipiteen suuntaan.

Keskustelu naisjäsenyydestä on ollut vilkasta viime vuosien aikana. Klubin sisällä näkemykset jakautuvat, mutta klubin ulkopuolisessa Suomessa mielipide on selkeä. Jäsenyyden rajoittaminen vain miehiin ei saa ymmärtämystä ja herättää ihmetteleviä kysymyksiä Klubia kohtaan. Klubin tavoite olla ennakkoluuloton, laaja-alainen kansalaiskeskustelija ja myönteinen vaikuttaja menettää uskottavuuttaan jos nykytilanne jatkuu.

Toimikunta on selvittänyt näkemyksiä veljesklubeissa ja muissa vertailukelpoisissa yhdistyksissä (Tampere, Oulu, Turku, Lappeenranta, Pörssiklubi ja Rotaryt). Vastauksissa sanotaan naisjäsenyyden monipuolistaneen ja tuoneen merkittävää lisäarvoa toimintaan.

Palaute on ollut vahvasti naisjäsenyyttä puoltavaa.

Yhteiskuntasuhteiden toimikunta katsoo, että jäsenistön laajentaminen kattamaan myös naiset on klubin tulevaisuuden toiminnan ja julkisuuskuvan kannalta tarpeellinen avaus.

Helsingin Suomalainen Klubi kykenee tähänastista paremmin lisäämään yhteisöllisyyttä, yhdistämään ihmisiä ja ajattelutapoja ja tarjoamaan uusia avauksia mahdollistamalla

naisjäsenyyden säännöissään.

2023

Kolme uutta kunniajäsentä

Vuonna 2023 Klubi saa kolme uutta kunniajäsentä. He ovat TV- ja radiotuottajana ansioitunut Aarno Cronvall, johtava rehtori, FM Ari Huovinen ja professori ja LKT Olli Meretoja. Kaikki kolme ovat toimineet Klubin johtokunnassa sekä muissa Klubin merkittävissä luottamustehtävissä.

Klubin julkaisusarjaan kaksi uutta teosta

Klubin julkaisusarjaan julkaistaan kaksi kirjaa, jotka ovat Pasi Patokallion Minä, aseet ja maailma ja Jukka-Pekka Pietiäisen Vihtori Kosola Mies ja myytti.

Klubiravintolalle Chaîne des Rôtisseurs -kilpi

Helsingin Suomalaisen Klubin klubiravintolalle myönnetään uudelleen 7.2.2023 Chaîne des Rôtisseurs -kilpi. Kilpi on osoitus ravintolan korkeasta tasosta ja siellä tehdystä kokonaisvaltaisesta laadun kehittämisestä. Kilven vastaanottavat Kanresta Oy:n ravintolajohtaja Marko Koskinen, ja ravintolapäällikkö Carla Bärlund. Asiasta uutisoi muun muassa STT.

Johtokunta esittää sääntömuutosta

Maanantaina 28.8. Johtokunta lähettää tiedotteen jäsenistölle otsikolla Tasa-arvo turvaisi Klubimme tulevaisuuden. Tiedotteessa johtokunta kertoo puoltavansa yksimielisesti naisten kutsumista Klubin jäseniksi. Tiedotteessa mainitaan myös jäsenistölle lähetettävä kysely, jonka on tarkoitus kartoittaa jäsenistön kantaa naisjäsenyyteen.

Arvoisa Klubiveli,

Helsingin Suomalaisen Klubin tarkoituksena on vaalia suomalaista kulttuuria, suomalaiskansallisia perinteitä ja suomen kieltä koko maassa, antaa jäsenilleen tilaisuus kehittävään keskinäiseen kanssakäymiseen suomalaiskansallisessa hengessä sekä edistää isänmaallisten, maanpuolustuksellisten ja yhteiskunnallisten kysymysten harrastusta.

Tätä tarkoitustaan Klubi on toteuttanut menestyksellä kohta 150 vuotta. Suomalainen yhteiskunta on tänä aikana jatkuvasti muuttunut, mullistunutkin monessa suhteessa. Klubi on elänyt ajassa ja muuttunut sen mukana, aina kuitenkin omasta tahdostaan ja Klubin tarkoitusta ja perinteitä kunnioittaen.

Sukupuolten tasa-arvo on tässä ajassa itsestäänselvyys ja sen puuttumiseen suhtaudutaan yhteiskunnassa hyvin voimakkaasti ja kriittisesti. Tasa-arvon puuttuminen Klubin jäsenkunnasta on jo ehtinyt aiheuttaa meille mainehaittaa ja vaikuttaa negatiivisesti Klubin talouteen.

Nyt meidän on aika ottaa seuraava askel ja kutsua naiset Klubimme jäseniksi. Klubin elinvoimaisuuden ylläpitäminen sen tarkoituksen toteuttamiseksi tämän päivän ja myös tulevaisuuden Suomessa vaatii molempien sukupuolten tasa-arvoista panosta. Klubin elinvoimaisuutta tulevaisuudessa uhkaavat uudet haasteet: jäsenmäärän lasku ja talouden heikentyminen. Klubin jäsenten ikärakenne johtaa väistämättä siihen, että joukostamme poistuneiden määrä tulee kasvamaan. Myös jäsenyydestä eroaminen tulee kiihtymään, kun iän karttuessa Klubin palveluiden käyttö vaikeutuu ja vähenee.

Kun ikäluokat Suomessa pienenevät, Klubin on panostettava entistä enemmän uusien jäsenten hankintaan. Naiset ovat jäsenhankinnassa selvästi suurin potentiaalinen kohderyhmä. Korkeakouluista valmistuneet ovat Klubille luonteva ja perinteinen jäsenhankinnan kohde. Enemmistö heistä on jo naisia, ja kehitys tulee jatkumaan saman suuntaisena. Jäsenmäärän kehityksellä on luonnollisesti suuri merkitys myös Klubin taloudelle. Taloustilanteemme on jo nyt vaikea. Olemme joutuneet korottamaan jäsenmaksua ja ryhtyneet muihinkin toimiin taloutemme tasapainottamiseksi, kun vuokratulot talostamme ovat suurimman vuokralaisemme, Kansallisen kokoomuksen, lähdön jälkeen vähentyneet huomattavasti, eikä näin vapautuneita tiloja ole saatu vuokrattua.

Maineemme “miesten klubina” vaikuttaa haitallisesti paitsi jäsenhankinnan tulevaisuudennäkymiin myös potentiaalisiin uusiin vuokralaisiin. Oma talo on kuitenkin meille ylpeyden aihe ja osa identiteettiämme. Sen säilyttämiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen.

Naisten kutsuminen Klubimme jäseniksi ei ratkaisisi talousongelmiamme lyhyellä tähtäyksellä. Pitkällä tähtäyksellä se antaisi kuitenkin meille todellisen mahdollisuuden kääntää jäsenmäärän kehitys uralle, joka varmistaisi sekä Klubin elinvoimaisuuden että talouden.

Klubin johtokunta lähettää klubiveljille pian sähköisen jäsenkyselyn. Sen tarkoitus on selvittää klubiveljien kantaa naisjäsenyyteen. Klubin jäsenenä Sinulla on nyt historiallinen mahdollisuus vaikuttaa Klubin säilymiseen elinvoimaisena omassa talossaan paitsi nykyisten jäsenten myös tulevien sukupolvien hyväksi.

Johtokunta puoltaa yksimielisesti naisten kutsumista Klubin jäseniksi.

Helsingin Suomalaisen Klubin johtokunta

Jo saman päivän aikana alkaa tulla jonkin verran palautetta. Suurimmassa osassa jäsenistön viesteistä, johtokunnan suositusta kiitellään, mutta myös kriittisiä viestejä saapuu. Palautteiden joukossa on yksi eroilmoitus.

Maanantaina 4.9. johtokunta lähettää jäsenistölle kyselyn, jossa kartoitetaan veljien kantaa naisjäsenyyteen. Kyselyyn vastaa liki 1900 jäsentä.

Kun kyselyn tulokset on valmiit, kertoo se vastaansanomattomasti, että veljestön kannat ovat muuttuneet.

Jäsenlehdessä 3/2023 kerrotaan:

Klubin jäsenistä kaksi kolmesta kannattaa naisjäsenyyttä.

Jäsenkyselyn jälkimainingeissa Keskustelu Klubin tulevaisuudesta ja jäsenpohjasta käy vilkkaana Klubilla, sen eri foorumeilla ja myös Klubimme ulkopuolella. Tähän mennessä ainakin Yle ja Helsingin Sanomat ovat tehneet jutun liittyen Klubin jäsenpohjaan ja siihen liittyvään jäsenkyselyyn.

Helsingin Sanomat julkaisi jutun Klubista lokakuun 2023 puolivälissä. Otsikkona oli “Turvallinen tila” ja juttu on painottui Klubin jäsenpohjaan ja sen mahdolliseen laajentamiseen. Toimittaja Sonia Zaki haastatteli puheenjohtaja Raimo Ilveskeroa Klubilla. https://www.hs.fi/visio/art-2000009915342.html

Ylen aiemman jutun voit lukea täältä:

https://yle.fi/a/74-20048821

Maanantaina 16.10. Presidentti Ahtisaari kuolee. Ahtisaari ehti olla Klubin jäsen pari vuotta (2017-2020) ja jättäytyi pois toiminnasta terveydentilansa heikennyttyä merkittävästi. Klubiveli Lasse Lehtinen muistelee presidenttiä ja ystävää Klubilehdessä 4/2023.

16.11. pidetään Klubin sääntömääräinen syyskokous

Historiallinen äänestys

Perjantaina 15.12. klo 18 Klubin jäsenistö kokoontuu historialliseen äänestykseen Klubitalon toisessa kerroksessa. Kyseessä on johtokunnan koolle kutsuma ylimääräinen jäsenkokous, jonka asialistalla on yksi päätettävä asia - sääntömuutos. Ensimmäistä kertaa Klubin historiassa äänestetään sukupuolirajauksen poistamisesta Klubin säännöistä. Jäsenillä on ollut mahdollisuus äänestää ennakkoon kirjautumalla Klubin verkkosivujen jäsenosioon. Tuolloisen yhdistyslain mukaan sääntömuutokseen tarvitaan kolme neljäsosaa annetuista äänistä eli 75 prosenttia.

Kokouksen puheenjohtajana toimii lakimies … Kokouksessa kuullaan jäsenistön viimeiset puheenvuorot koskien sääntömuutosta. Puheenvuoroja kuuluu puolesta ja vastaan. Vastustajat käyttävät enemmän puheenvuoroja.

Kokouksessa ehdotetut ja valitut ääntenlaskijat aloittavat työnsä erillisessä huoneessa. Valtaosa paikallaolijoista siirtyy viidenteen kerrokseen glögille odottamaan ääntenlaskun valmistumista. Keskustelu viidennessä kerroksessa on vilkasta ja rennohkoa, mutta ilmassa väreilee jännittynyt odotus. Jonkin ajan kuluttua kokouksen osallistujat palaavat toiseen kerrokseen kuulemaan äänestyksen tulokset.

67,6 prosenttia äänestäneistä (969 ääntä) kannatti ja 32,4 prosenttia äänestäneistä (464 ääntä) vastusti sääntömuutosta. Säännöt pysyvät ennallaan.

2024

Jallu eläköityy

Vuoden 2024 alkaessa merkittävä osa Klubin lähihistoriaa tulee päätökseen, kun yli 40 vuotta Klubilla työskennellyt klubimestari Jarmo “Jallu” Heinonen eläköityy. Heinonen saapui Klubille työhaastatteluun vuonna 1983 ja kertoo Klubilehden vuoden 2024 ensimmäisessä numerossa: kun astuin kynnyksen yli, tiesin, että jään täältä eläkkeelle. Ennen klubimestarin tehtävää, Heinonen työskenteli kokkina klubiravintolassa. Kannuksensa Heinonen hankki mm. maineikkaissa Tokyo- ja Motti-ravintoloissa. Lehtijutussa kerrotaan:

Motin kontaktien perusteella Jallu kutsuttiin työhaastatteluun. Elettiin siis vuotta 1983 ja tapahtui se, mitä ingressissä kerrottiin Jallu tunsi heti tulleensa elämänsä työpaikkaan. Klubi alkoi nopeasti tuntua niin omalta työpaikalta, että Jallu halusi päästä pois keittiöstä, vaikka ruoanlaitto onkin hänelle sydämenasia, Jallun keittiöajoilta peräisin oleva läskisoosi on edelleen yksi suosituimmista ruoista Klubilla.

Aluksi siirryin kahden vuoden lainasopimuksella Klubimestarin tehtävään niin, että välillä tuurasin myös keittiössä silloin Klubin palveluksessa olivat vielä Klubimestarina Hyytiäisen Oiva ja tarjoilijana Saara, jotka olivat olleet Klubilla jo Yrjönkadulla ja toivat sitä perinnettä Kansakoulukujalle. Heiltä oppi todella paljon. Siirryin sitten Oivan paikalle, kun hän jäi eläkkeelle.

Uusi Klubimestari

Teemu Mäki aloittaa klubimestarin tehtävässä loppiaisen jälkeen. Mäki toimii edelleen klubimestarina tätä kirjoitettaessa (syksy 2025).

1.3. Suomen tasavallan 13. presidentti Alexander Stubb vannoo virkavalan. Stubb oli Klubin jäsen vielä 2010-luvulla ennen muuttoaan ulkomaille.

Klubin brändityö valmistuu - Hyvää seuraa

Elokuussa johtokunta tiedottaa syyskauden seminaarin jälkeen:

Klubin viestintätoimikunta on viime keväästä asti miettinyt Klubin brändiä. Tämä työ on nyt saatu valmiiksi, ja johtokunta on sen hyväksynyt. Brändityötä on johtanut klubiveli Eero Peurala, joka on tehnyt vastaavia kartoituksia monille merkittäville yrityksille. Brändäyksen tavoitteena on tehdä Klubista entistä houkuttelevampi ja näin osaltaan varmistaa sen elinvoimaisuus myös tulevaisuudessa. Samalla Klubin visuaalista ilmettä selkeytetään ja Klubin perusajatus kiteytetään kahteen sanaan: hyvää seuraa.

Brändityön konsepti jaetaan liitteenä jäsenistölle tiedotteen ohessa. Hyvää seuraa -sanapari omaksutaan jäsenistön keskuudessa ilmeisen nopeasti.

Uusi ravintoloitsija aloittaa

Klubi avaa ovensa kesätauon jälkeen 19.8. Perinteistä uutispuuroa kauden avaustapahtumassa on tarjoilemassa uusi ravintoloitsija Sami Hiltunen, jonka Viaporin Deli voitti Klubin ravintolakilpailutuksen. Uuden ravintoloitsijan ensimmäisessä ruokalistassa on mm. Marski-aiheinen menu sekä tietysti Läskisoosi, jota Klubilla on tarjolla aina.

Nimekkäiden jäsenten vaatimus uudesta äänestyksestä ja toinen äänestys sukupuolirajauksen poistamisesta

Klubilehden vuoden 2024 toisessa numerossa julkaistaan vaatimus, jossa 55 Klubin jäsentä, mukana merkittäviä yhteiskunnallisia vaikuttajia ja merkkihenkilöä, vaatii johtokuntaa järjestämään uuden äänestyksen sääntömuutoksesta, joka mahdollistaisi naisten jäsenyyden. Allekirjoittajien joukossa on mm. presidentti Sauli Niinistö. Ilmoituksen ostaneet klubilaiset kutsuvat jäseniä vetoomukseen, joka viedään johtokuntaan. Johtokunnan velvollisuus on järjestää ylimääräinen kokous, mikäli 10 prosenttia jäsenistä näin vaatii. Nimiä kertyy 319.

Tiistaina 24.9. Klubin jäsenet äänestävät sääntömuutoksesta. Ennakkoon äänestäminen on ollut mahdollista sähköisesti Klubin sivuilla, fyysisesti Klubilla sijaitsevalla äänestyskopilla tai kirjeitse. Ääntenlaskun jälkeen kerrotaan tulokset. 70 % äänestäneistä kannatti sääntömuutosta ja 30 % vastusti. Ääniä annettiin yhteensä 1923. Säännöt pysyvät ennallaan ja toista äänestystä ei järjestetä. Samana iltana lähetettävässä johtokunnan tiedotteessa kerrotaan äänestystulos sekä se, että puheenjohtaja Raimo Ilveskero eroaa välittömästi. Äänestystulos ja puheenjohtajan ero ylittää uutiskynnyksen lukuisissa valtamedioissa. Ja aihetta käsitellään samalla viikolla mm. radiossa ja televisiossa.

Ilveskeron erottua Klubin varapuheenjohtaja Rainer “Friba” Friberg aloittaa vt. puheenjohtajana. Friba luotsaa jäsenistön rauhallisella “isällisellä” otteellaan läpi markkinahumuun yltävän syyskokouksen aina vuodenvaihteeseen saakka, jolloin uusi puheenjohtaja Veli-Pekka Dufva ottaa vetovastuun.

Uusi puheenjohtaja valitaan

Klubin sääntömääräisessä syyskokouksessa valitaan uusi puheenjohtaja sekä yksi uusi jäsen johtokuntaan. Puheenjohtajaksi valitaan 89:llä äänellä liikuntatieteiden lisensiaatti Veli-Pekka Dufva. Johtokuntaan nousee 66:lla äänellä Daniel Koivisto.

Puheenjohtaja Dufvaa haastatellaan Klubilehteen 4/2024. Heikki Hakalan kirjoittaman jutun otsikko kuuluu: Uusi puheenjohtaja Veli-Pekka Dufva: Herrasmies avaa naiselle oven

Veli-Pekka Dufva tietää, millaisessa tilanteessa hän aloittaa Klubin puheenjohtajana. Tilanne on poikkeuksellisen paineinen, kun takana on äänestys, jossa naisjäsenyyden vastustajat saivat määrävähemmistön turvin estettyä sääntömuutoksen.

-Klubin sisällä me voimme kuvitella jatkavamme toimintaa lähes normaaliin tapaan, mutta ulkopuolella meistä näkyy vain naiskysymys, hän kiteyttää.

Juttu jatkuu myöhemmin seuraavasti:

Kiinnostuin, kun huomasin, että Klubi hakee uutta puheenjohtajaa. Ajattelin, että minulla on kokemusta esimerkiksi Helsingin Kansallisseurasta, jonka tilanne aloittaessani oli haasteellinen ja että olin saanut siellä tapahtumaan muutosta.

Uskon, että kohtaamisten ja keskustelujen kautta voimme löytää yhteisymmärryksen Klubin pyrkimyksistä.

Jutun loppupuolella Dufva tiivistää asioiden tilan:

Veli-Pekka Dufva ajattelee, että Klubi on nyt ainakin pienimuotoisessa kriisissä, jossa jakolinja kulkee naisjäsenyyden kannattamisessa ja vastustamisessa. Se on ja ei ole todellinen, sillä Klubin toiminta on oikeastaan kaikkea muuta kuin nasjäsenyyden pohtimista. Käytännön toiminta jatkuu aktiivisena ja runsaana. Sitä tekevät kymmenet veljet vapaaehtoisesti käyttäen sitä osaamista, mitä ovat elämässään hankkineet. Se on valtavan arvokasta työtä. Klubi on erittäin hyvin organisoitunut ja vapaaehtoistyön määrä on hämmästyttävän suuri. Se on koko toiminnan ydin. Se on hyvin vahvalla pohjalla.

2025

Klubin entinen puheenjohtaja, toiminnanjohtaja ja Helsingin Suomalaisen Klubin säätiön puheenjohtaja, kauppatieteiden maisteri Raimo Ilveskero kutsutaan Klubin kunniajäseneksi.

Puheenjohtajan kyselytunti

Klubin uusi puheenjohtaja Veli-Pekka Dufva aloittaa puheenjohtajana. Helmikuun alussa Dufva käynnistää viikottaiset Puheenjohtajan kyselytunnit. Jäsenten olohuoneessa järjestettävissä tilaisuuksissa jäsenet saavat kahvitarjoilun lomassa esittää kysymyksiä ja ajatuksiaan Klubin johdolle.

Klubi jälleen otsikoissa

4.4. Klubi on jälleen otsikoissa kun Helsingin Sanomissa ilmestyy Jonna Hovi-Horkanin kirjoittama juttu otsikolla Suomen perinteisin herraseura muuttamassa mieltään –  ”Herrasmiehet avaavat oven naisille”. Aiheena on kuten otsikosta voi päätellä naisten mahdollinen jäsenyys.

Juttu alkaa:

Suomalaisesta Klubista kuuluu kummia. Vuosien väännön jälkeen näyttää siltä, että klubi saattaa olla hyväksymässä naiset jäsenikseen. Erään jäsenen mukaan ”asia on liikahtanut merkittävällä tavalla eteenpäin”.

Juttu jatkuu myöhemmin puheenjohtaja Veli-Pekka Dufvan haastattelulla:

Onko totta, että Suomalainen Klubi olisi valmis hyväksymään naisjäsenet, Veli-Pekka Dufva?

”Keskustelua on käyty ja tiedämme, että enemmistö jäsenistämme kannattaa naisjäsenten ottamista Klubiin. Muutos etenee taustalla vääjäämättömästi”, vastaa kiireisiin vetoava Dufva sähköpostitse.

Puheenjohtaja vaihtui syksyllä. Mitä teit, että sait jäsenten mielen muuttumaan?

”Puheenjohtaja voi näyttää esimerkkiä. Herrasmiehet avaavat oven naisille. Puheenjohtajan rooli on rajallinen yhdistyksessä, mutta totta kai olen omalla positiivisella tavallani edistänyt muutosta.”

Kysyttäessä milloin seuraava äänestys pidetään, Dufva vastaa:

Jatkuva äänestäminen asiasta ei ole järkevää, se vain vahvistaa rintamia ja vastakkainoloa. En halua, että naiset saavat enää yhdessäkään äänestyksessä märkää rättiä vasten kasvoja. Vien puheenjohtajana asian äänestykseen, kun olemme varmoja kyllä-äänten voitosta. Toivottavasti se on mahdollisimman pian.

Klubin kuoro saavuttaa neljännesvuosisadan iän. Sitä juhlistetaan pitämällä juhlakonsertti Ruoholahden konservatoriossa. Konsertti on samalla kuoron perustamisesta lähtien tähän saakka kuoroa johtaneen kunniajohtaja Henrik Lambergin “läksiäiskonsertti”. Hän toki jatkaa Klubissa, mutta jättää kuoron johtajuuden kuoron valitsemalle uudelle taiteelliselle johtajalle, musiikkineuvos Teppo Salakalle, joka esittäytyi yleisölle juhlakonsertissa johtamalla yhden laulun.

Kolmas äänestys miespykälän poistamisesta

18.9. Klubin johtokunta lähettää viestin jäsenkunnalle, jossa kerrotaan, että Klubilla äänestetään sääntöjen miespykälän poistamisesta ja, että uusi äänestys järjestetään vielä syksyn aikana. Äänestys asiasta on järjestyksessään kolmas.

Tiedotteessa kirjoitetaan:

Johtokunta päätyi ratkaisuun talous- ja hallintotoimikunnan tulevaisuusskenaarioiden, ensi vuonna olevan 150-vuotisjuhlavuoden ja Klubin elinvoimaisuuden vuoksi. Yksi jäsen jätti esityksestä eriävän mielipiteen.

Talous- ja hallintotoimikunnan tulevaisuusskenaariot osoittavat, että Klubin kassavarat hupenevat vuoteen 2028 mennessä. Tärkein syy tähän on jäsenmäärän väheneminen. Ainoa kestävä tie talouden tervehdyttämiseen on jäsenmäärän kasvattaminen. Se ei onnistu, mikäli jäseniksi voidaan hyväksyä vain miehet.

Johtokunta katsoo, että se on velvollinen ryhtymään toimiin tämän tilanteen korjaamiseksi.

Jäsenmäärän kasvattamisen edellytykset paranevat merkittävästi, jos säännöistä poistetaan vuonna 1961 lisätty pykälä, joka sallii vain miesjäsenet. Pykälän poisto kasvattaa jäsenpotentiaalia puolella. Kun otetaan huomioon, että korkeakouluista valmistuvat ovat jo yli 60-prosenttisesti naisia, potentiaali kasvaa entisestään. Myös uusien miesjäsenten potentiaali kasvaa, sillä monille miehille liittymisen esteenä on se, ettei naisia hyväksytä jäseniksi.

Nykytilanteessa merkittävä jäsenmäärän lisääminen on epätodennäköistä, sillä merkittävää lisäystä nykyiseen jäsenhankintaan tuskin saavutetaan. Huolimatta siitä, että Klubin jäsenhankinta on ollut aktiivista, uusien jäsenten saanto on ollut riittämätöntä. Tilannetta vaikeuttaa myös se, että suuret ikäluokat ovat nyt saavuttamassa tai saavuttaneet 80-vuoden iän. Uusien jäsenten määrän on kasvettava merkittävästi, koska poistuma tulee olemaan suurta.

Tiedote jatkuu myöhemmin:

Jo nyt olemme tilanteessa, jossa joudumme käynnistämään suunnittelun Klubirakennuksen myymiseksi liian kalliina ylläpidettävänä laskevalle jäsenkunnalle. Klubin tärkein panos jäsenille ovat omat tilamme Kansakoulukujalla. Klubin kolme tulolähdettä ovat jäsenmaksut, vuokratuotot ja ravintolan maksama liikevaihtopohjainen vuokra. Vuokratuottojen osalta kasvun saaminen tässä vuokramarkkinatilanteessa on hyvin epävarmaa. Eikä hyväkään vuokraustilanne kasvata tuloja riittävästi, jotta sillä voitaisiin korvata laskevat jäsenmaksutulot. Ravintolan tuotto Klubille on vahvasti sidoksissa jäsenmäärään, sillä 70 prosenttia ravintolan liikevaihdosta tulee jäsenistöltä.

Johtokunta on syyskuun aikana järjestänyt kuusi pienryhmätilaisuutta, Puheenjohtajan iltakoulua, joissa on esitelty talous- ja hallintovaliokunnan skenaarioita ja käyty puheenjohtajan johdolla keskustelua Klubin tulevaisuudesta. Keskustelujen tuloksena johtokunta on havainnut, että tässä hyvin haasteellisessa taloudellisessa tilanteessa ymmärrystä jäsenpohjan laajentamiselle on runsaasti olemassa, huolimatta siitä, että pieni vähemmistö vastustaakin asiaa.

Johtokunta toteaakin, että äänestys tulee järjestää nopealla aikataululla kuluvan vuoden aikana, sillä ensi vuonna huomion tarvitsevat 150-vuotisjuhlallisuudet. Klubin elinvoimaisuuden turvaaminen vaatii nyt nopeita ja tehokkaita toimia, jotta Klubin tulevaisuus ja klubirakennus voidaan pelastaa.

Äänestyksen alla keskustelu on vilkasta mm. Klubin ilmoitustaululla Facebookissa. Kirjoituksia puolesta ja vastaan julkaistaan runsaasti. Äänestyksen alla puheenjohtaja Dufva antaa haastatteluja merkittäville medioille mm. Ilta Sanomille sekä Kauppalehdelle.

Naisjäsenyyden vastustajista muodostuva Ryhmä 1876 julkaisee Facebook-ilmoitustaululla julkilausuman, joka alkaa seuraavasti:

Tällä kannanotolla vaadimme ehdotonta viestintää veljeskunnan miesmyönteisyyden edustajien julkilausuman osalta sellaisenaan muulle veljeskunnalle ilman sensuuria tai estelyä.

Tähän mennessä Suomalaisen Klubin viestintä ei ole ollut tasapuolista eikä rehellisen avointa, koska viestinnän osalta ei miesmyönteiselle veljeskunnan edustukselle ole avattu kanavia eikä saatettu kyseenomaisen tahon viestejä ja näkemyksiä eteenpäin veljeskunnalle vaan päin vastoin johtokunta ja puheenjohtaja ovat edistäneet yksipuolisesti vain naismyönteisiä viestejä sekä näkemyksiä ja suorastaan estellyt vastakkaiset eli miesmyönteisen veljeskunnan näkemyksien sekä viestien välittämisen muulle veljeskunnalle.

Ryhmä 1876 antaa myös haastattelun STT:lle kuuden jäsenen voimin. Ryhmää jutussa edustavat Suomalaisen Klubin jäsenet Misa Ahola, Hannu Havukoski, Markku Kuula, Jukka Peltola ja Nils-Henrik Wasenius. STT:n kautta aihe päätyy mm. Ylen ja MTV:n uutisiin. Keskisuomalaisen jutussa (18.10.2025) kirjoitetaan:

STT:n tapaama porukka kutsuu itseään miesmyönteisiksi, ei naisvastaisiksi. He kertoivat kokevansa, että johtokunta oli torpannut sääntömuutosta vastustavan kampanjan tyystin.

He eivät esimerkiksi olleet saaneet käyttää klubin viestintäkanavia tai jäsenten sähköpostiosoitteita omien kannanottojensa jakamiseen, vaan ainoaksi viestintävälineeksi oli heidän mukaansa jäänyt vajaan 500 jäsenen Facebook-ryhmä. Jäseniä klubissa on yhteensä noin 3 000.

– Tämä muistuttaa Venäjän mediaa, jossa (presidentti Vladimir) Putin omistaa kaiken ja vain hänelle myönteiset viestit pääsevät läpi. Muut pelotellaan hengiltä, sanoi klubin jäsen Misa Ahola.

Torstaina Ahola kertoi STT:lle, että johtokunta oli päättänyt lähettää julkilausuman koko jäsenistölle.

19.10. puheenjohtaja Dufva kirjoittaa Helsingin Uutisten mielipidepalstalle:

Helsingin Suomalaisen Klubin arvot kiteytyvät siihen, että haluamme tuoda yhteen suomalaisuuden aatteelliseen pohjaan sitoutuneita ihmisiä. Klubi on aina ollut paikka, jossa keskustellaan, verkostoidutaan ja ennen kaikkea rakennetaan yhteistä ymmärrystä suomalaisuuden merkityksestä. Juuri nyt me haluamme tarjota tilan ja alustan kaikille ihmisille, jotka haluavat vahvistaa isänmaallisuutta ja edistää isänmaamme menestystä.

Koen ensiarvoisen tärkeäksi, että klubimme ottaa mukaan, eikä sulje pois ketään, joka jakaa vahvan halun toimia isänmaamme hyväksi – sukupuolesta riippumatta. Isänmaallisuus ei tunne rajoja siinä, kuka voi kantaa vastuuta, innostaa muita ja rakentaa parempaa Suomea. Tämä on hetki, jolloin meidän on katsottava tulevaisuuteen ja varmistettava, että Klubi pysyy elinvoimaisena myös seuraaville sukupolville.

23.10. Puheenjohtaja Dufva lähestyy jäsenistöä kirjeellä, joka jaetaan klubilaisten sähköposteihin. Kirjeessä puheenjohtaja avaa johtokunnan taloudellisia ja arvopohjaisia syitä, sille miksi Klubi äänestää kolmatta kertaa sukupuolirajauksen poistamisesta. Kirjeen loppupuolella Dufve ilmoittaa, että lähes koko johtokunta eroaa, mikäli sääntömuutos ei mene läpi.

Tulevaisuuden Klubi rakentuu arvoille – ei rajoille Sääntömuutos ei muuta Klubin ydintä. Suomalainen sivistys, kohteliaisuus ja isänmaallisuus ovat yhä toiminnan keskiössä. Uudet jäsenet vahvistavat näitä arvoja – eivät heikennä niitä.

Klubi on aina uudistunut aikansa mukana. Tämä muutos olisi jatkumoa sille kehitykselle, jonka ansiosta Klubi on säilynyt elinvoimaisena ja arvokkaana yhteisönä. Se ei tee Klubista “yleistä foorumia”, vaan pitää sen merkityksellisenä tulevaisuudessakin.

Lopuksi

Johtokunta on demokraattisesti valittu ja toiminut huolella harkiten. Nyt on sinun vuorosi ilmaista tahtosi. Johtokunta toivoo jäsenistön tukea esitykselleen. Mikäli sen Klubin tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeänä pitämää muutosta ei saada aikaan, johtokunta – yhtä jäsentä lukuun ottamatta – katsoo, ettei se voi jatkaa tehtävässään. Emme voi kantaa vastuuta Klubin johtamisesta tilanteessa, jossa pitkän aikavälin edellytykset kestävälle toiminnalle ja pärjäämiselle puuttuvat.

Tehdään tästä päätöksestä keskustelukulttuurin, yhteisöllisyyden ja suomalaisuuden voitto. Säilyttäkäämme kunnioitus toisiamme kohtaan – silloinkin, kun olemme eri mieltä. Rakennetaan yhdessä Klubin 150-vuotisjuhlavuodesta (2026) uudenlaisen jatkuvuuden juhla.

Puheenjohtajan kirje päätyy STT:lle, jota kautta useampi media uutisoi asiasta.

Ennakkoäänestys alkaa perjantaina 24.10.

Torstaina 30.10. sääntömuutoksesta äänestetään kolmatta kertaa. Säännöt jäävät ennalleen. Samana iltana klo 20.17 johtokunta lähettää sähköpostitiedotteen jäsenistölle:

Tiedote jäsenistölle 30.10.2025

Helsingin Suomalainen Klubi järjesti jäsenäänestyksen siitä, poistetaanko yhdistyksen sääntöjen pykälässä kolme olevat miespuolinen-sanat.

Äänestyksen tulos oli 1365-686 eli 66,5 prosenttia puolesta ja 33,5 prosenttia vastaan. Äänestysaktiivisuus oli 72 prosenttia.

Äänestyksessä ei saavutettu Yhdistyslain edellyttämään 75 prosentin määräenemmistöä. Näin ollen johtokunnan esitys jäsenpohjan laajentamisesta tuli hylätyksi.

Johtokunnan yhdeksästä jäsenestä kahdeksan oli ilmoittanut ennen äänestystä eroavansa, mikäli sääntömuutosesitystä ei hyväksytä. Nämä erot astuvat voimaan kuluvan vuoden lopussa. Klubin syyskokous 20. marraskuuta tekee valinnat uusista johtokunnan jäsenistä.

Johtokunta

Seuraavan päivän Helsingin Sanomissa (31.10.) puheenjohtaja Dufva kertoo eroavansa Klubista:

”Vuonna 2025 Suomalaisen Klubin tarkoitus on suomalaisuuden edistäminen ja positiivisen suomalaisuuden eteenpäin vieminen”, hän sanoo.

”Jos siinä ei voi olla naisia mukana, minun mielestäni se on väärin. Silloin en halua itsekään olla mukana.”

Samana perjantaina useat mediat kirjoittavat Klubin äänestystuloksesta ja haastattelevat jäseniä. Ylen jutussa naisten jäsenyyttä vastustanut Hannu Havukoski sanoo:

–Kerhon ideologia on semmoinen, että se on miesten paikka. Herrakerholle on edelleen tilausta…

Pitkäaikainen jäsen ja tunnettu klubilainen, toimittaja ja poliitikko Lasse Lehtinen:

Keskustelu naisjäsenistä on pattitilanteessa. Konservatiivinen vähemmistö on toistuvasti onnistunut estämään naisjäsenten hyväksymisen.

– Vastustajat sanovat, että kyllä pelkästään miehille tarkoitettu klubi tarvitaan. Kannattajat puolestaan ajattelevat, että saataisiin talous kuntoon ja maine parannettua tällä teolla.

Jutussa haastatellaan myös johtokunnan jäsentä Daniel Koivistoa, joka on ainoa johtokunnan jäsenistä, joka ei aio erota:

Sääntömuutosta vastustanut Daniel Koivisto aikoo sen sijaan jatkaa hallituksessa. Hän kieltäytyy perustelemasta päätöstään.

– Minulla olisi paljonkin sanottavaa, mutta ne tarinat on kerrottu klubin seinien sisällä, hallituksen jäsen Daniel Koivisto sanoo.

Klubin Facebook-ilmoitustaululla useampi jäsen kertoo eroavansa äänestystuloksen vuoksi.

Mainitussa Ylen jutussa Lasse Lehtinen ennakoi eroaaltoa.

Jutussa haastatellaan myös johtokunnan jäsentä Daniel Koivistoa, joka on ainoa johtokunnan jäsenistä, joka ei aio erota:

Sääntömuutosta vastustanut Daniel Koivisto aikoo sen sijaan jatkaa hallituksessa. Hän kieltäytyy perustelemasta päätöstään.

– Minulla olisi paljonkin sanottavaa, mutta ne tarinat on kerrottu klubin seinien sisällä, hallituksen jäsen Daniel Koivisto sanoo.

Klubin Facebook-ilmoitustaululla useampi jäsen kertoo eroavansa äänestystuloksen vuoksi.

Mainitussa Ylen jutussa Lasse Lehtinen ennakoi eroaaltoa.

Syyskokous ja uusi johtokunta

20.11. Klubi kokoontuu sääntömääräiseen syyskokoukseen. Osallistujia on neljättä sataa, joten täyden pääsalin lisäksi jäsenistöä istuu aulassa, baarissa ja kabineteissa. Kokouksessa valitaan uusi puheenjohtaja sekä seitsemän uutta jäsentä johtokuntaan. Nimitystoimikunta on esitellyt suosittamansa ehdokkaat jäsenistölle sähköpostitse. Myös Ryhmä 1876 on valinnut joukostaan puheenjohtajaehdokkaan sekä ehdokkaita johtokunnan jäseniksi.

Kokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi valitaan Ryhmä 1876:n ehdokas, kunniajäsen Olli Meretoja ja johtokunnan jäseniksi Pekka Sillanpää, Atik Ali, Markku Kuula, Erik Makkonen. Ari Parviainen, Kai Vuokko ja Juha Matti Holopainen.

Hieman ennen puoltayötä Helsingin Sanomat kirjoittaa:

Konservatiivit ottivat vallan Suomalaisella Klubilla, uusi puheenjohtaja valittu

2026

Helsingin Suomalainen Klubi täyttää 150 vuotta.