Klubi 150V
1876
1876
Maaliskuussa 1876 tohtori Kaarlo Bergbom sekä maisterit Antti Almberg (myöh. Jalava) ja Taavi Hahl tekevät anomuksen Klubin perustamiseksi.
Klubi perustetaan
Klubi perustetaan Helsingissä 25. huhtikuuta 1876 nimellä Luku- ja Konversationi – klubbi ja Suomen senaatti myöntää Keisarillisen Majesteetin nimissä luvan Klubin perustamiselle ja hyväksyy Klubin säännöt.
Klubin ensimmäinen kokoontumispaikka löytyy Aleksanterinkatu 46:sta, josta Klubi vuokraa salin ja kaksi huonetta.
Klubin johtokunta pitää ensimmäisen kokouksensa 4.9. ja Klubin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valitaan päätoimittaja, lehtori Antti Almberg.
18.9. pidetään Klubin ensimmäinen yleinen kokous. Jarmo Virmavirran Pojat Suomalaisella Klubilla -kirjasta löytyy kuva Uudessa Suomettaressa 16.9. julkaistusta kokouskutsusta, jonka sisältö on seuraava:
Suomalaisen Klubbin jäsenet kokoontukoot miehissä maanantaina syysk. 18 p:nä k:lo ½ 8 illalla klubbihuoneeseen (Aleksanderinkatu N:o 46).
Liusvaara:
Ei ole säilynyt varmaa tietoa siitä, kuka on lausunut Klubimme syntysanat, eikä myöskään neuvotteluista, jotka johtivat sen perustamiseen. Tiedetään vain, että klubia oli jo pitkään puuhattu, kun maaliskuussa 1876 tohtori Kaarlo Bergbom sekä maisterit Antti Almberg (Jalava) ja Taavi Hahl anoivat senaatin vahvistusta ”Luku- ja konversationi-klubbi Helsingissä” nimisen yhdistyksen säännöille. Nämä esitettiin ja vahvistettiin senaatissa saman vuoden huhtikuun 25. päivänä. Näin Klubimme syntymäpäiväksi merkittiin 25.4.1876.