Tapahtumakalenteri

Kuukauden taideteos, uutta kuvataidetta Klubin juhlasaliin

Helmikuun 2014 alusta juhlasalissa on esittäytynyt kuukauden taideteos. Teos vaihtuu kuukausittain ja on Klubin jäsenen maalaama. Se sijoitetaan erilliselle maalaustelineelle Sibelius –nurkkaan flyygelin viereen.

Kuukauden taideteokset 2017
Tammikuun kuukauden taideteos oli Jorma Wartiovaaran akvarelli "Suonsilmät, nuo utuiset" vuodelta 2015.
Helmikuun kuukauden taideteos oli Antti Virkkusen öljyvärimaalaukseni "Leipomispäivä" vuodelta 2014
Maaliskuun taideteos oli Weijo Pitkäsen öljyvärityö "Aurinko" vuodelta 2017
Huhtikuun kuukauden taideteos oli Makku Lukan (siis Lukka) öljyvärityön "Osa jää aina mustavalkoiseksi" vuodelta 2014
Toukokuun kuukauden taideteos oli Pentti Mettälän öljyvärimaalaus Sikari-ilta vuodelta 2015
Elo- syyskuun Kuukauden taideteos oli Seppo Larsten  öljyvärityö Ströömin auringonlasku vuodelta 2017
Lokakuun kuukauden taideteos oli Jarmo Virmavirran kollaasi Turku 2017. Teos on uunituore kommentti Turun tapahtumiin.
Marraskuun kuukauden taideteos on Pauli Leppä-ahon öljyvärimaalaus "Sudet ja hirvet "vuodelta 1999.

 

 

Kuukauden taideteokset 2016

Tammikuun kuukauden taideteos oli Antti Virkkusen öljyvärimaalaus "Kaipaus" vuodelta 2015.
Helmikuun kuukauden taideteos oli Pentti Mettälän akryylimaalaus "Syysilta merellä" vuodelta 2015.
Maaliskuun kuukauden taideteos oli Seppo Larsten öljyvärimaalaus Katse vuodelta 2014
Huhtikuun taideteos oli Artti Pohjanheimon öljyvärimaalaus Kirje mereltä vuodelta 2009
Toukokuun kuukauden taideteos oli Pauli Leppä-Ahon öljyvärityö Metsän elämää vuodelta 2016.
Syyskuun kuukauden taideteos oli Lasse Kempaksen hieno akvarelli "Tarkastelu". Teos on maalattu 1.9.2016
Lokakuun kuukauden taideteos oli Sture Gripenbergin akvarelli "Hopeanuoli Kuolemankurvassa" vuodelta 2014
Marraskuun kuukauden taideteos oli tämä Jarmo Virmavirran akryylimaalaus "Saarenmaan unikot" vuodelta 2016.
Joulukuun kuukauden taideteos oli Antti Lassilan akryylimaalaus Sant Nicolaos lähtee matkalle vuodelta 2014

 

KLUBIN kUVATAITEILIJOIDEN YHTEISNÄYTTELY 3.4 - 28.4 2017

NÄYTTELYLUETTELO.

 

KLUBIN kUVATAITEILIJOIDEN jUHLANÄYTTELY 18.4 - 6.5.2016

NÄYTTELYLUETTELO
 

Klubin kuvataiteilijoiden näyttely "Valo"

NÄYTTELYLUETTELO (pdf)

KLUBIN KUVATAITEILIJOIDEN YHTEISNÄYTTELY 2014  (kuva-albumi)
KLUBIN KUVATAITEILIJOIDEN YHTEISNÄYTTELY 2015  (kuva-albumi)

Kuukauden taideteokset 2015

Tammikuun kuukauden taideteos on Seppo Larsten akryylimaalaus Akvaario vuodelta 2010
Maaliskuun kuukauden taideteos on Weijo Pitkäsen "Pronssijoki", öljyvärityö vuodelta 2014.
Huhtikuun kuukauden taideteos on Pauli Leppä-Ahon Talvista koskielämää, öljyvärityö vuodelta 2015.
Toukokuun kuukauden taideteos on Lasse Kempaksen akryylimaalaus Kevään merkkejä. Teos on maalattu 2008-09
Syyskuun kuukauden taideteos on Sture Gripenbergin akvarelli "Fiatit Malmilla 1941". Teos on maalattu 2001.
Lokakuun kuukauden taideteos on Jarmo Virmavirran akryylimaalaus "Kallat" vuodelta 2013.
Marraskuun taideteos on Antti Lassilan akvarelli Pilvet vuodelta 2004
Joulukuun taideteos on  Jorma Wartiovaaran Metsän ruhtinas.

Kuukauden taideteokset 2014

                      helmikuu                       ”Iltasatu”                                                               Artti Pohjanheimo

                      maaliskuu                      ”Haavoittunut Kotka”                                            Pauli Leppä-aho

                      huhtikuu                         Professori Pertti Aarnion muotokuva.                  Lasse Kempas

                      toukokuu                        "Reviirini"                                                             Sture Gripenberg

                      syyskuu                         "Heinäkuun ensimmäinen päivä ja rapsipelto"     Jarmo Virmavirta

                      lokakuu                          "Kaislikossa lymyää"                                            Jorma Wartiovaara

                      marraskuu                      "Molotovin cocktail"                                              Antti Virkkunen

                      joulukuu                         "Italialaisen oopperan kolmas näytös"                 Antti Lassila