Helsingin
Suomalainen Klubi
Kevään 2012 ohjelma
Päivitetty 3.2.2012
Hyvä Klubin jäsen,
tässä on kevään ohjelma, loppukevään osalta
vielä luonnosmaisena. Tavan mukaan se täydentyy vähän kerrassaan,
ja siksi on hyvä pitää silmällä Klubin sähköistä ilmoitustaulua sekä
nettisivujen jäsentiedotteita ja viikkokirjeitä.
tuli maan pääkaupunki 200 vuotta sitten. Klubi juhlii tapahtumaa
tilaisuuksilla, joissa valotetaan tapahtuman taustaa
ja uuden pääkaupungin alkuvaiheita, muistellaan vuoden 1952 kesäkisoja ja
annetaan puheenvuoro myös tämän
päivän helsinkiläisille. Muutoinkin ohjelma tarjoaa jälleen laajasti
virikkeitä yhteisille ja yksityisille keskusteluille
sekä rennolle yhdessäololle niin Klubilla kuin sen ulkopuolella.
(käyttäjätunnus on jäsenkortin numero ja salasana kortin takana oleva
numerosarja) tai
sähköpostitse ravintolamyynti(a)klubi.fi
tai
palvelun takaamiseksi on
peruuntumisesta ilmoitetaan hyvissä ajoin.
ilmoittautumista. Pyrimme siihen, että viimeistään viikkokirjeissä ja jäsentiedotteissa
kerrotaan
näiden tilaisuuksien hinta ja mitä saa
HELMIKUU
6.2. (ma) 19.00. Kirjailta (avec). Klubiveli Panu
Rajala esittelee Juhani Ahoa käsittelevää kirjaansa Naisten
mies ja aatteiden. Juhani Ahon elämäntaide. Aho oli ensimmäinen
suomenkielinen ammattikirjailija ja
aikansa tunnetuimpia ja käännetyimpiä suomalaiskirjailijoita, jonka nimi
mainittiin myös Nobel-palkinnon
spekulaatioissa. Eroottisesti aktiivisella Aholla oli lapsia sekä vaimonsa että
tämän sisaren kanssa.
Isäntänä Veikko Sonninen. Iltapala 17.30-19.00. Ruokailijoita pyydetään
ilmoittautumaan.
9.2. (to) 19.00. Talouspolitiikan ilta. Vieraana
valtiosihteeri Raimo Sailas. Isäntänä Pertti
Monto.
Iltapala 17.30-19.00. Ruokalijoita pyydetään ilmoittautumaan.
10 -12.2. (pe-su) YT-klubien
kaisamestaruuskilpailut Kouvolassa
15.2. (ke)15.00. Kuukausiskruuvi
16.2. (to) 17.00. Uusien jäsenten vastaanotto.
Puheenjohtaja, johtokunnan jäsenet ja toiminnanjohtaja
esittelevät Klubia. Klubin kuoro ja orkesteri esiintyvät. Ilta jatkuu
historian merkeissä.
16.2. (to) 19.00. Historian ilta. Ensimmäiset
presidenttimme – Ståhlberg, Relander, Svinhufvud ja Kallio.
Vastaavatko myytit todellisuutta? Paneelissa Korkeimman hallinto-oikeuden
presidentti Pekka Hallberg
sekä professorit Kari Hokkanen, Martti Häikiö ja Aura Korppi-Tommola. Isäntänä
Jyrki Vesikansa.
Iltapala 18.00-19.00. Ruokailijoita pyydetään ilmoittautumaan.
17.2. (pe) klo 19.00 aikaisemman
toiminnanjohtajan läksiäisiltamat (avec). Klubi lähettää Jyrkin
virallisesti "eläkkeelle" iltamissa, jossa esiintyvät kuoro ja
orkesteri ( klo 18.45 alk). Tanssit tahdittaa
Klubin oma Happy Go Lucky-tanssiorkesteri. Ohjelmasssa myös yllätyksiä sekä
klubiveljille että
aveceille. Buffet-illallisen hinta 35€/hlö. Ilmoittautumiset Klubin
kotisivuilta http://www.klubi.biz/tapahtumat/
tai sähköpostitse ravintolamyynti(a)klubi.fi
tai 09-58688344 Ilmoittautumiset viimeistään 13.2.
21.2. (ti) 16.00. Biljardin kuukausikilpailu
22.2. (ke)19.00. Digikamera- ja luontokuvausilta.
Isäntänä Kalevi Suortti. Iltapala 17.30-19.00.
Ruokailijoita pyydetään ilmoittautumaan.
23.2. (to) 19.00. Teknologiailta.
Tietoyhteiskuntataidot seniorien arjen helpottajana.Tieken
tutkimus- ja
kehittämisjohtaja, tekn.tri Jyrki Kasvi alustaa uusien toimintamallien ja
teknologioiden luomista
mahdollisuuksista Suomen kestävyysvajeen ratkaisemisessa.
Tieken toiminnanjohtaja Eppie Eloranta kertoo tarvittavista toimenpiteistä
seniorien
valmiuksien kehittämiseksi.
Pieni Piiri Oy Toimitusjohtaja Matti Kari esittää millaisia tieto ja
viestintätekniikan palveluja on käytettävissä seniorin arjen helpottamiseen.
Vanhustyön keskusliitto ry Projektipäällikkö, tekn.lis Kirsti Pesola tuo
paneelissa esiin, miten
teknologian keinoin tukea ikäihmisten hyvää arkea ja kotona asumista
perustuen RAY:n
rahoittamaan KÄKÄTE-projektiin Paneelikeskustelu: Alustajien ja yleisön välinen
keskustelu aiheesta
Lisätietoja: Teknologiaharrastuspiirin puheenjohtaja Marko Miinin gsm. 040 822
60 80
Isäntänä
Aimo Maanavilja-.Iltapala 17.30-19.00. Ruokailijoita pyydetään ilmoittautumaan.
29.2. (Ke) - Metsästystutkintoon johtava
peruskurssi. Osa 1/4. Muut kurssipäivät vahvistetaan ennen kurssin aloitusta.
Lisätietoja hannu.vaahtio(a)kiinteistomaailma.fi
MAALISKUU
1.3. (to) 19.00. Klubi-ilta. Klubi-illassa
muistellaan olympiavuotta 1952, jolloin
Helsinki urheiltiin
maailmankartalle. Olympiakesän tapahtumiin johdattelee Viimeiset oikeat
olympialaiset-kirjan
kirjoittaja, maisteri Antero Raevuori. Ohjelmassa elokuva Valmisteluja Helsingin
Olympiakisoja
varten (1939) sekä näytteitä kisojen kansainvälisestä juhlafilmistä (1952)
ja elokuvasta Muistojen
kisakesä (1954). Ilta tarjoaa myös mahdollisuuden myös klubiveljien omille
muisteluille 60 vuoden
takaisesta kesästä. Isäntänä Olli Alho. Iltapala 17.30-19.00. Ruokailijoita
pyydetään ilmoittautumaan.
3.3. (la) Biljardiottelu Tampereen Kauppaseuraa
vastaan Tampereella
5.3. (ma) 19.00. Kirjailta (avec). Kirjailija Laila
Hirvisaari kertoo kirjastaan Minä. Katariina, joka valittiin
Finlandia-palkintoehdokkaaksi 2011. Isäntänä Veikko Sonninen. Iltapala
17.30-19.00.
Ruokailijoita pyydetään ilmoittautumaan.
7.3. (ke) 19.00. Talvigolf-tapahtuma
9.3. (pe) 19.00. Jazz-ilta (avec). Seppo Hovi ja
Klubin jazz-kvintetti esiinyvät.
Edellytetään ilmoittautumista.
13.3. (ti) Huom! Ministerilounas siirtyy
tiistaille, huhtikuun 17. päivään.
13.3. (ti) 16.00.Biljardin kuukausikilpailu
14.3. (ke) 15.00. Kuukausiskruuvi
15.3. (to) 19.00. Oikeuspolitiikan ilta.
Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen puhuu aiheesta
”Perus- ja ihmisoikeuksien kehitys Suomessa”. Isäntänä Risto Uoti.
pyydetään ilmoittautumaan.
19.3. (ma) 13.00. Seniorilounas. Neurologian
professori Timo Erkinjuntti: Muistipulmia –
huoltoon vai hoitoon? Isäntänä Juhani Juntunen
19.3. (ma) 18.00. Metsästyksen ilta. Klubiveli,
toiminnanjohtaja Panu Hiidenmies (Suomen Metsästäjäliitto)
esitelmöi aiheesta Suomalaisen metsästyskultuurin sudenkuopat Euroopan
Unionissa. Esitelmän jälkeen
riistapainotteinen menu hintaan 22 euroa. Ruokailun jälkeen klubiveli Victor
Dmitrienko puhuu
aiheesta Trofeemetsästys – vaarallista urheilua? Isäntänä Hannu
Vaahtio.
Ruokailijoita pyydetään ilmoittautumaan.
20.3. (ti) 17.00. (avec) Vierailu
kuvataiteilija Antti Virkkusen näyttelyyn "Maisema kertoo tarinan"
osoitteessa ANT Gallery, Museokatu 25 alkaen klo 17.00. Antti
Virkkusen tuotantoon voi tutustua taiteilijan
kotisivulla (www.anttivirkkunen.fi). Vierailun isäntänä
toimii kulttuuritoimikunnan jäsen Weijo Pitkänen.
Näyttelyjärjestelyjen vuoksi ilmoittautumiset pyydetään tekemään hänelle
viimeistään maanantaina 19.3.2012
osoitteessa weijo.pitkanen(a)welho.com tai puhelimella 040-514313 (vastaaja)
22.3. (to) 18.00 Kevätkokous. Iltapala 16.30
-17.45. Ruokailijoita pyydetään
ilmoittautumaan.
Ilta jatkuu ulkopolitiikan merkeissä.
22.3.(to) 19.00. Ulkopolitiikan ilta. Isäntänä
Antti Lassila
24.3. (la) 13.00. (avec) Iloinen teatterimatka
Lahden Kaupunginteatteriin, jossa esitetään Jorma Uotisen
tähdittämä musikaali Cabaret. Matka tehdään omalla bussilla (60 henkilöä),
joka lähtee Kiasman
matkailupysäkiltä 10.30. Esityksen jälkeen ruokailu Upseerikerholla. Matkan
hinta 75 euroa sisältää
matkan, teatterilipun ja ruokailun. Matkaisäntinä Aarno Cronvall, Seppo Hovi
ja Henrik Lamberg.
Ilmoittautumiset Henrik Lambergille 0400 418869 1.3. mennessä.
23-25.3. (pe-su) Klubin tennismestaruuskilpailut.
Erillinen ilmoitus Klubilehdessä.
27.3. (ti) 16.00. Biljardin seniorisnookerkilpailu
29.3. (to) 19.00. Sotilaspolitiikan ilta. Isäntänä
Erkki Nordberg. Iltapala 17.30-19.00.
Ruokailijoita pyydetään ilmoittautumaan.
31.3. (la) Biljardiottelu Lappeenrannan Kerhoa
vastaan Klubilla
HUHTIKUU
2.4. (ma) 19.00. Kirjailta (avec) Vieraana uuden
sukupolven tietokirjailija Mikko Porvali, koulutukseltaan
oikeustieteen maisteri ja ammatiltaan poliisi. Hänen esikoisteoksensa
Vakoojakoulu – Päämajan
asiamieskoulutus jatkosodassa (2010) perustui osin kirjoittajan isän,
vakoojakouluttajana toimineen
luutnantti Antti Porvalin jäämistöön. Syksyllä 2011 ilmestyi jatkosodan
suurinta maahanlaskuoperaatiota
käsittelevä Operaatio Hokki – Päämajan vaiettu kaukopartio. Kirja
valittiin vuoden 2011
Tieto-Finlandia ehdokkaaksi.
Ruokailijoita pyydetään ilmoittautumaan.
11.4. (ke) 19.00. Digikamera- ja luontokuvausilta
12.4. (to) 19.00. Helsinki 200- Gaala-ilta (avec).
Helsingin Suomalainen Klubi juhlii pääkaupunkia
musiikin ja muisteluiden merkeissä.
14.4. (la) Sikarikerhon päiväretki Tallinnaan.
Lisätiedot ja ilmoittutumiset Heikki Pitkäselle
klubinsikarikerho(a)gmail.com
16.4. (ma) 16.00. Biljardin mestaruuskilpailut. Osa
1
17.4. (ti) 11.30. Ministerilounas. Vieraana
hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen. Isäntänä
Olli Alho. Lounaspöytä 11.00. alkaen. Hinta kaikille 17 euroa.
18.4. (ke) 15.00. Kuukausiskruuvi
19.4. (to) 19.00. Veteraani- ja maanpuolustusilta. Stadin kundit talvisodassa.
Ässä-
ja merkityksestä sotatoimissa kertoo Erkki Nordberg, jonka kirja aiheesta -
yhdessä Olli Harisen
ja Göran Lindgrenin kanssa – ilmestyi 2010. Klubi
Edellytetään ilmoittautumista.
21.4. (la) 18.00. Kuoron kevätkonsertti
Musiikkitalon Camerata-salissa. Talon esittely 17.15-18.00.
24.4. (ti) 16.00.Biljardin mestaruuskilpailut. Osa
2
26.4. (to) 19.00. Viini-ilta
TOUKOKUU
1.5. (ti) 12.00. Vappulounas
7.5. (ma) 13.00. Seniorilounas. Ylilääkäri,
neurologi Mikael Ojala kertoo huimauksesta. Isäntänä Juhani Juntunen.
Osallistujia enintään 20. Ilmoittautuminen nettisivujen kautta. Lisätietoja hannu.vaahtio(a)kiinteistomaailma.fi
7.5. (ma) 19.00. Kirjailta (avec) Isäntänä
Veikko Sonninen. Iltapala 17.30-19.00. Ruokailijoita pyydetään
ilmoittautumaan.
8.5. (ti) 16.00. Biljardin kuukausikilpailu
9.5. (ke) 15.00. Haulikkoammunnat Sipoon
ampumaradalla.
13.5. (su) 12.00. Äitienpäivän brunssi
16.5. (ke) 15.00. Kuukausiskruuvi
19-20.5. (la-su) Digikamera- ja luontokuvausretki
Rakinkotkaan
22.5. (ti) 16.00.Biljardikauden päättäjäiset
24-26.5. (to-la) Maanpuolustusharrastajien retki.
Lisätietoja Leif Eklöfiltä webmaster(a)klubi.fi
KESÄKUU
1.6. (pe) 10.00. Veneretki
7.6. (to) 17.00. MC Klubin ”kevyttä kesäkiharaa”
- Uudenmaan parhaita mutkapätkiä ajomestareiden
malliin. Kokoontuminen Bembölen kahvituvalla.