Skruuvi

Skruuvin SM Jaakko Koposelle

Klubiveljemme Jaakko Koponen oli ylivertainen skruuvin YT-klubien jäsenten kesken pelatussa Suomen mestaruustaistossa Mikkelissä 7.-8.10.2017. Hänen pistemääränsä oli suurempi kuin kahden seuraavan, Risto Pirhosen ja Jyrki Laukkasen, pisteet yhteensä. Kun kolme seuraavaa sijaa tulivat myös klubillemme Tapani Sihvolan, Lasse Härkösen ja Olli Meretojan saavuttamina, niin YT-klubien joukkuemestaruuskin tuli Helsinkiin.

Kilpailuun osallistui 24 pelaajaa Helsingistä, Kuopiosta, Lappeenrannasta ja Mikkelistä. Oli varsin ilahduttavaa havaita, että nyt mukana oli lukuisia varsin nuoria pelaajia ja sijoituslistakin osoittaa nuorten miesten valtaavan alaa aivan fantastisella tavalla. Jaakko Koponen, 43 v, on pelannut skruuvia neljä vuotta ja voi nyt lisätä kuntoharjoittelun personal trainer –toimenkuvaansa myös skruuvin opastamisen! Lämmin onnittelu Jaakolle ja kuopiolaisille mitalisteille!

Kuuden kärkisijoittuneen pistesaaliit olivat seuraavat: Jaakko Koponen 329, Risto Pirhonen 155, Jyrki Laukkanen 154, Tapani Sihvola 143, Lasse Härkönen 111 ja Olli Meretoja 99.

Skruuvisyksy alkanut menestyksekkäästi

Syksyn skruuvikausi pääsi toden teolla alkamaan yläkellarin remontin valmistuttua syyskuun jälkipuolella.

Ensimmäiseen kuukausiskruuviin osallistui 12 pelaajaa. Nyt tehtiin kaksi muutosta aiempaan. Lopputuloksiin lasketaan kunkin pelaajan viiden parhaan kk-skruuvin tuloksen raakapisteet ilman aiemmin käytettyä sijoituslaskentaa. Sijoituslaskenta 8-7-6-jne. on eräänlainen tasokorjaus, mikä näin pienille pöytämäärille ei anna luotettavinta tulosta pelaajien taidoista. Toinen, ainakin toistaiseksi tilapäinen, muutos oli, että jaot tehtiin käsijakoina konejakojen sijaan. Syyskuun kärkisijoittujat olivat Heimo Mäkinen 212 p, Jaakko Karvonen 110 p ja Markku Ylönen 66 p. Onnea heille!

Skruuviakatemian ensimmäinen koulutus 18.9. oli jälleen suuri menestys: osallistujia oli kuusi, joten heistä hyvin todennäköisesti muodostuu uusi – peräti 11. – säännöllisesti pelaava viikkoryhmä. Seuraavat neljä tilaisuutta ovat yläkellarissa tulevina maanantaina klo 18-21. Jos joku halukas ei päässyt tuohon ensi koulutuksen, vielä voi liittyä joukkoon! Pääkouluttajana toimii entiseen tapaan professori Jaakko Karvonen.

Klubiskruuvi aloittaa lokakuun ensimmäisenä keskiviikkona yläkellarissa. Etenkin ne, jotka osallistuvat vain viikkoryhmänsä peleihin, ovat erittäin tervetulleita pelaamaan vaihtuvien ja uusien partnereiden kanssa. Peliaikaa on klo 13-20 ja tuosta ikkunasta voi valita itselleen parhaiten sopivan tulo- ja poistumisajan. Pelipöydissä on aina tilaa uudelle tulijalle. Klubiskruuvi on tarkoitettu nimenomaan omien taitojen kehittämiseen ilman kilpailullisia paineita. Jokainen skruuvin harrastaja on tervetullut pelaamaan!

SM-kilpailut pelataan Mikkelissä 7.-8.10. Pelaajia on yhteensä 24 eli kuusi pöytää ja meiltä kisaan osallistuu 12 pelaajaa.

 Toro-skruuvi pelataan 28.-29.10. Helsingissä. Tavoitteena on saada tähän vuoden arvostetuimpaan skruuvikilpailuun niinikään 24 pelaajaa.

Reform Club –vierailu, jonka tarkoituksena on levittää skruuvin tietämystä brittiläiseen yhteisöön tapahtuu 1.-5.11. Tilaisuuteen lähtee joukko meidän ja Kuopion klubin jäseniä. Kuulemme tilaisuuden annista myöhemmin vierailun jälkeen.

 

Syksyn aikatauluja

Skruuviakatemia Helsingissä 11.9., 18.9., 25.9., 2.10. ja 9.10. klo 18:00

Kuukausiskruuvi joka kuukauden kolmas keskiviikko klo 15:00 alkaen: 20.9., 18.10., 15.11. ja 20.12. alkaen klo 15:00

Klubiskruuvi joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 13:00-20:00: 6.9., 4.10., 1.11. ja 29.11. (huom!)

YT-SM –skruuvi Mikkelissä 7.-8.10.2017 alkaen klo 12:00

Toro-skruuvi Helsingissä 28.10.2017 alkaen klo 13:00
 

SKRUUVIN KÄSIKIRJA

HANDBOOK SKRUUVI

 

Kuukausiskruuvin tulokset 2016-2017

 

Arkkiatri skruuvaamassa

 

Arkkiatri Risto Pelkonen vieraili Ylppö-kabinetissa 21.3.2016 ja pelasi skruuvia Jaakko Karvosen, Olli Meretojan  ja Kari Pylkkäsen kanssa. Risto oli pelannut skruuvia edellisen kerran 1950-luvulla ennen ylioppilaaksi tuloaan, mutta korttien käsittelytaito oli vetreässä muistissa.  Hän oli lukenut Bergholmin Skruuvioppaan hiirenkorville ja peittosi vastustajansa melkoisen ammattilaisen ottein!

Arkkiatri Risto Pelkonen skruuvaamassa Ylppö-kabinetissa 21.3.2016.

Skruuvissa ei kunnioiteta kuvia, eikä anneta armoa huonosti pelaaville tovereille ja siksi arkkiatrin voitto oli melkoinen yllätys meille kaikille mukana olijoille. Jälleen skruuvihetki oli ikimuistoinen, naurun ja tarinoiden täyttämä tuokio – peliä parhaimmillaan. Kiitos Risto!

.

Yleistä skruuvista

Skruuvi on tavallisella 52 kortin pakalla pelattava neljän hengen tikkipeli, jossa on eräitä yhtäläisyyksiä bridgen kanssa. Tulokset lasketaan pelaajakohtaisesti kun pelin kuluessa pelaajat vaihtavat paikkoja ja kukin pelaa jokaisen kanssa parina.

Skruuvia on pelattu Suomalaisella Klubilla koko sen historian ajan. Kiistatta kuuluisin pelaaja on ollut arkkiatri Arvo Ylppö. Hän pelasi skruuvia vielä yli satavuotiaana! Tässä on meille kaikille oiva haaste, jonka tavoittelemisen myötä aivojemme kapasiteetti säilyy varmasti parempana kuin ilman skruuvia.

 

Skruuvi pelinä

Skruuvissa jaetaan kaikki kortit ja tarjoukset etenevät nousevassa järjestyksessä. Tikkien saamiseen pyrkivät pelimuodot ovat valttipeli ja grandi (ei valttia), jBridgestä poikkeavasti pelataan myös tikkien välttämiseen pyrkivää misääriä. Peliä voi aloittaa jo oheisen 12 kuvan Skruuvin pikaoppaan avulla. Täydellisemmät ohjeet löytyvät Kari Bergholmin laatimasta ja Klubin keväällä 2013 julkaisemasta Skruuvioppaasta.

Skruuvin pikaopas

Skruuviopas

.

Skruuvin vuosikertomus 2014  (pdf)

Skruuvin vuosikertomus 2013