Kirjasto

Kunnioitettavat Klubiveljet,

Erityisesti uusimpia lähivuosina liittyneitä veljiämme varten lienee syytä kertoa muutama perusseikka omasta kirjastostamme ja korostaa jälleen, että se on meidän kaikkien yhteinen, meidän kaikkien käytettävissä.

Kirjastomme on klubimme ikäinen. Perustamisajankohta ja suomalaisen klubin tarve juuri siinä ajanvaiheessa antoivat kirjastollemme suomalaiskansallisen hengen alusta alkaen. Kovin suureksi se ei ole kasvanut, mutta nykyisessä koossaan se on sopusuhtainen kokonaisuus käytettävissä olevassa tilassaan, kirjastohuoneessamme. Niteiden luku on nykyisin noin 3000, hyllymetrejä on suunnilleen 60.

Kirjastomme on jäsennelty useimpien muualta tunteman kirjastojärjestelmän mukaisesti. Vilkaisu hyllyihin osoittaa tehokkaasti, kuinka klubimme alkuvaiheet heijastuvat edelleen kirjastomme yleiskuvaan: se on suomalaiskansallinen kirjasto, jossa kansamme koettelemukset näkyvät myös sotahistoriallisten teosten suhteellisessa runsaudessa.

Kirjastollamme ei ole varsinaista määrärahaa kirjahankintoihin, mutta kirjastoryhmä pystyy vaikuttamaan kirjastoomme tilattavien sanoma- ja aikakauslehtien määrään. Lehtien käyttämistä on seurattu ja niiden tarpeellisuutta on arvioitu myös tämän vuoden alussa ja päädytty jälleen tilattavien lehtien määrän supistamiseen.

Kirjallisuutta ei siis osteta, tila on todella rajallinen. Kaunokirjallisuutta ei ole nimeksikään, ja sitä kirjasto ottaakin vastaan vain omilta jäseniltä, omien jäsenten kirjoittamaa. Jäsentemme kirjoittamia ja lahjoittamia tietokirjoja otetaan vastaan mielihyvin. Mutta tässäkin yhteydessä on sanottava se karu tosiasia, ettei meillä ole mahdollisuutta ottaa vastaan edes omien jäsentemme kirjastolahjoituksia.

Kirjastossamme pyrimme noudattamaan tavallisia yleisiä kirjastotapoja: hiljaisuutta, ehkä joskus hillittyä puoliäänistä keskustelua voi kuulua… Tähän on kylläkin lisättävä, että noin kerran kuukaudessa touhutessaan kirjastoryhmä saattaa häiritä lueskelevia klubiveljiä, anteeksi. Kirjastohuoneessa voi kahvitella, nauttia lasillisen muutakin juomaa, mutta ateriointi ei ole ollenkaan mahdollista.

Klubiveljet, palveluksessanne kirjastoryhmä: Hans Fredriksson, Pertti Mäkelä, Matti Viitasaari, Ilmari Ojala. Kysykää, vastaamme, jos emme heti, niin vähän ajan päästä!